Fortum VahvaVerkko -hankkeen jalkautus alkaa Kirkkonummelta

​Fortum VahvaVerkko-hankkeessa parannetaan Fortumin sähköverkkoa monin eri tavoin: kartoittamalla 3D-tekniikalla tehostetun raivauksen tarpeet, lisäämällä kaapelointia ja verkostoautomaatiota sekä siirtämällä sähkölinjoja teiden varsille sää- ja huoltovarmuuden vahvistamiseksi.

Edessä valtava urakka

Urakka alkaa Kirkkonummelta, jossa suoritetaan laajoja sähköverkon kaapelointitöitä sekä keskustan että Veikkolan alueella. Alustava lista VahvaVerkko-hankkeen kohteena olevista paikkakunnista on nähtävillä osoitteessa www.fortum.fi/vahvaverkkokohteet.

"Edessä on valtava urakka, johon panostamme määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti kaikilla sähkönjakelualueillamme. Olemme määritelleet nelisenkymmentä taajamaa, joissa sähköverkkoa vahvistetaan nopeutetusti säävarmuuden parantamiseksi. Yhteensä parannuskohteita on satakunta ympäri Suomea", Fortumin jakeluverkkojohtaja Sami Kurunsaari sanoo

Helikopterit ilmassa

Uudellamaalla käynnistettiin kesäkuun alussa myös helikopterilennot, joilla kuvataan Fortumin koko maapäällinen suurjännite- ja keskijänniteverkko 3D-tekniikalla.

Näin saadaan kattavat tiedot ilmajohtokohteista, jotka edellyttävät tehostettua raivausta tai ennakoivia korjaustoimenpiteitä. Lennot on määrä saattaa loppuun tulevan syksyn aikana.

Mikä VahvaVerkko?

Fortumin VahvaVerkko-hankkeen tavoitteena on vuoden 2014 loppuun mennessä saada säävarman sähkönjakelun piiriin noin 90 000 Fortumin asiakasta nykyisen 200 000 lisäksi. Pitkän aikavälin päämääränä on puolittaa sähkökatkojen määrä ja kaksinkertaistaa säävarman sähköverkon piirissä olevien asiakkaiden määrä vuoteen 2020 mennessä.

VahvaVerkko-hankkeen kahden ensimmäisen vuoden aikana Fortum lisää investointeja Suomen sähköverkkoon noin kolmanneksella, jotta entistä suurempi osa yhtiön sähkönsiirtoasiakkaista pääsee säävarman sähkönjakelun piiriin. Tänä aikana Fortum investoi sähköverkkoon Suomessa kaikkiaan yli 250 miljoonaa euroa.

 

Takaisin