Tietoa Vesi- ja Tuulisähköstä

Vesisähkön ja tuulisähkön valitsemalla vaikutat

Kotitalouden hiilidioksidipäästöistä lämmitys ja sähkö muodostavat yhdessä noin neljäsosan. Sekä sähkönkulutuksessa että lämmitysenergiassa on mahdollista säästää ja siten vähentää päästöjä, mutta kukaan meistä ei voi kokonaan nollata asumisen energiankulutusta.

Kodin sähkönkulutuksen päästöt voi kuitenkin nollata valitsemalla vesi- tai tuulisähköä. Vesi- ja tuulisähkö ovat molemmat päästöttömiä ja uusiutuvia energiamuotoja. Ympäristömyötäisen sähkön käyttäminen on helpoin ympäristöteko, jonka jokainen meistä voi tehdä.

Kun sähkön käyttäjät ostavat vesi- tai tuulisähköä, sähkönmyyjä joutuu varmistamaan, että asiakkaan käyttämää määrää vastaava määrä vesi- tai tuulisähköä on tuotettu ja että myyjä on hankkinut sen tuottajalta. Vesi- tai tuulisähköä tulee siis tuottaa vähintään se määrä, jonka asiakkaat ovat hankkineet. Kysyntä ohjaa siten energiantuottajien tuotantopäätöksiä eli minkä verran sähköä tuotetaan milläkin tuotantomuodolla. Toisaalta kysyntä vaikuttaa myös tuleviin investointeihin. Jos päästöttömän energian kysyntä kasvaa, ohjaa se myös energiantuottajien investointeja päästöttömiin energiantuotantomuotoihin. 

Vesi- ja tuulisähkön alkuperä on varmennettu

Sähkösi alkuperän voit tarkastaa sähkönmyyjältäsi. Jos olet Fortumin kotiasiakas, saat automaattisesti 100 % vesisähköä paitsi, jos olet valinnut tuulisähkön. Fortumin myymän sähkön alkuperän varmentaa aina kolmas osapuoli.

Voinko tietää tarkemmin, mistä ostamani vesisähkö on peräisin?

Fortumin Suomessa myymä vesisähkö tulee tällä hetkellä pohjoismaisista vesivoimaloista esimerkiksi Imatran- ja Tainionkosken vesivoimaloista.

Vesi- ja tuulisähkö ovat uusiutuvaa energiaa

Uusiutuvaksi energiaksi kutsutaan sellaista energiaa, joka on tuotettu uusiutuvista lähteistä. Uusiutuvan energian tuotannossa hyödynnetään jatkuvia luonnollisia prosesseja kuten auringonpaistetta, tuulta, virtaavaa vettä ja ilman tai maan lämpöä –tai käytetään biologisesti syntyviä polttoaineita, kuten puuta. Uusiutuvia energialähteitä ovat siis muun muassa vesi-, bio-, tuuli- ja aurinkoenergia.

Vesivoima on uusiutuvaa, koska se perustuu veden kiertokulkuun. Vesivoimalat sijaitsevat joissa, joista vesi virtaa lopulta mereen. Merestä haihtuu jatkuvasti vettä, jolloin taivaalle muodostuu pilviä. Pilvistä vesi taas sataa takaisin vesistöihin.

Tuulivoimassa tuulen liike-energia muutetaan tuuliturbiineilla sähköksi. Koska energia saadaan luonnollisesta ilman virtauksesta, on tuulivoima uusiutuvaa, eikä sen tuotannossa synny päästöjä ilmaan, veteen eikä maahan.

Vesivoiman ympäristövaikutukset

Kaikilla energiantuotantomuodoilla on aina ympäristövaikutuksia, eikä täysin haitatonta tuotantomuotoa olekaan. Vesivoima on kuitenkin täysin päästötön, uusiutuva ja edullinen energiamuoto. Vesisähkön tuotanto ei aiheuta päästöjä ilmaan, veteen eikä maaperään.

Vesivoiman kohdalla ympäristövaikutukset liittyvät esimerkiksi patoihin ja veden säännöstelyyn. Vesivoiman tuotantoa varten rakennetut padot ja vesialtaat voivat muodostaa kulkuesteitä niin veneilijöille kuin kaloillekin. Myös säännöstelyn vaikutukset vesistöihin voivat olla merkittäviä. Toisaalta vesistöjen säännöstely myös vähentää suurtulvia sekä erittäin alhaisten vedenpintojen esiintymistä.

Vesisähkön ympäristövaikutusten pienentäminen

Patoamisesta ja säännöstelystä syntyvät ympäristövaikutukset ovat paikallisia ja niitä pystytään lieventämään tehokkaasti.

Fortum panostaa vesivoimantuotantoalueillaan kalanistutukseen sekä vesistöjen kunnostukseen. Istutamme Suomessa ja Ruotsissa vuosittain noin miljoona kalanpoikasta Pohjanlahteen, voimalaitostemme läpi virtaaviin jokiin ja muihin vesistöihin.

Olemme myös rakentaneet kalaportaita, joilla helpotetaan vaelluskalojen pääsyä voimalaitosten ohi. Tuorein esimerkki on keväällä käynnistynyt laaja EU-hanke, jossa mm. Fortum, TE-keskukset ja paikalliset kunnat yhteistyössä etsivät keinoja helpottaa vaelluskalojen (lohi ja meritaimen) pääsyä mereltä Oulujoen voimalaitosten ohi joen yläjuoksun kutupaikoille.

Tarjoamme kaikille kotiasiakkaillemme vesisähköä tavallisen sähkön hinnalla

Haluamme varmistaa, että kaikki asiakkaamme voivat olla helposti luomassa vähäpäästöisempää yhteiskuntaa. Sen vuoksi tarjoamme asiakkaillemme Pohjoismaissa ainoastaan CO2-päästöttömiä sähkötuotteita.

Fortum tuottaa myös ydinvoimaa

Ydinvoima ei tuotantovaiheessa aiheuta CO2-päästöjä ja siksi sillä on tärkeä rooli tulevaisuuden päästöttömässä energiantuotannossa. Toistaiseksi ydinvoimalla tuotetulla sähköllä on kuitenkin ollut vain rajallinen kysyntä kuluttaja-asiakkaiden joukossa. Jos kysyntä lisääntyy, Fortum on valmis tuomaan myös kyseisen tuotteen valikoimaansa.

Teollisuus on kiinnostunut käyttämään ydinsähköä sekä ympäristöllisistä että taloudellisista syistä. Sen vuoksi tarjoamme sitä yritysasiakkaillemme.

​​​​​​

7.11.2011

Täysin haitatonta energian tuotantomuotoa ei ole olemassa.