Korvaukset sähkökatkoista ja verkkopalvelun virheistä

Vakiokorvausten saamiseksi ei tarvitse erikseen tehdä vikailmoitusta - asiakkaat saavat korvauksen verkkotietojen perusteella. Mahdollisten vahinkojen sattuessa on suositeltavaa ottaa yhteyttä omaan vakuutusyhtiöön korvausmahdollisuuksien selvittämiseksi.

Asiakkaille maksettavat vakiokorvaukset on määritelty yleisissä sopimusehdoissa ja sähkömarkkinalaissa ne hyvitetään, kun sähkönjakelu on keskeytynyt yli 12 tunniksi. Vahingonkorvauksia puolestaan maksetaan, kun toimitustapa tai sähkönlaatu ei vastaa sille asetettuja vaatimuksia.

Korvauskäytäntömme perustuu sähkömarkkinalakiin, siihen pohjautuviin yleisiin sopimusehtoihin, kuten verkkopalveluehtoihin (VPE 2010) tai sähköntoimitusehtoihin (STE 2010),  asiakkaiden kanssa tehtyihin verkkopalvelu- ja liittymissopimuksiin sekä toimialasuosituksiin. 

Vakiokorvaukset

Vakiokorvaus maksetaan yli 12 tunnin yhtäjaksoisesta verkkopalvelun keskeytymisestä. Keskeytys katsotaan alkaneeksi, kun verkkoyhtiön voidaan katsoa olevan siitä tietoinen. Korvaussumma perustuu ensisijaisesti asiakkaan arvioituihin vuotuisiin verkkopalvelumaksuihin ja keskeytyksen yhtäjaksoiseen kestoon. Verkkopalvelumaksuihin sisältyvät siirron perusmaksut ja siirron energiamaksut sekä mahdolliset mittalaitemaksut veroineen (alv ja sähkövero). Korvaus hyvitetään tulevilla laskuilla, joiden ajankohdat riippuvat laskutusrytmistäsi. Laajojen katkojen jälkeen korvauksia saatetaan maksaa tuhansille asiakkaille, joten hyvitysten selvittäminen vie aikaa. Korvaukset määräytyvät sähkökatkon yhtäjaksoisen keston perusteella seuraavasti:

  • 12 - 24 tuntia: 10 % vuotuisesta verkkopalvelumaksusta
  • 24 - 72 tuntia: 25 % vuotuisesta verkkopalvelumaksusta
  • 72 - 120 tuntia: 50 % vuotuisesta verkkopalvelumaksusta
  • Yli 120 tuntia: 100 % vuotuisesta verkkopalvelumaksusta

Korvauksen enimmäismäärä on 700 €.

Juuri nyt ajankohtaista:

Olemme lähettäneet useille talvimyrskyjen kohteeksi joutuneille asiakkaillemme tiedon vakiokorvauksesta.  Jos vakiokorvauksesta saamasi tieto ei vastaa käsitystäsi sähkökatkon pituudesta, voit lähettää vakiokorvauksen tarkastuspyynnön.

Vahingonkorvaukset

Sähköntoimituksen keskeytysten korvaukset perustuvat sähkömarkkinalakiin ja siihen pohjautuviin yleisiin sopimusehtoihin. Jos sähkönlaadussa tai toimitustavassa on tapahtunut virhe, asiakkaalla on oikeus hinnan alennukseen ja mahdollisten vahinkojen osalta myös vahingonkorvaukseen. Jos käyttäjälle maksetaan verkkopalvelun keskeytyksen johdosta vakiokorvaus, ei hänellä ole oikeutta hinnanalennukseen. Käyttäjällä on oikeus saada korvaus välillisestä vahingosta vain, jos virhe aiheutuu verkkoyhtiön huolimattomuudesta. 

Sähköntoimitus on virheellinen, jos

  • Se ei vastaa Suomessa noudatettavia standardeja tai
  • Sähköntoimitus on yhtäjaksoisesti tai toistuvasti keskeytynyt eikä keskeytystä voida pitää keskeytyksen syyt ja olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä.

Sähköntoimitukselta ei kuitenkaan voida edellyttää katkottomuutta. Käyttäjän tulee varautua siihen, että verkkopalvelu ei ole keskeytyksetöntä.

Katkojen yhteydessä saattaa esiintyä nopeita jännitevaihteluita (jännitepiikkejä), jotka sähkölaitteiden tulee kestää kuten normaalitkin laitteiden päälle- ja poiskytkennät. Mahdolliset sähkölaitteiden vioittumiset eivät oikeuta siten korvaukseen mikäli laitteet ovat vaurioituneet tällaisen hetkellisen jännitepiikin yhteydessä.

Kytkentäylijännitteiltä ja ukkosen aiheuttamilta ylijännitteiltä voi halutessaan suojautua asennuttamalla ylijännitesuojat pääkeskukseen. Tämä on sähköalan ammattilaisen työtä ja asiasta voi keskustella oman sähköurakoitsijan kanssa.

Kaikki korvaustilanteet selvitetään tapauskohtaisesti. Sähkövahinkojen sattuessa on suositeltavaa ottaa yhteyttä omaan vakuutusyhtiöön korvausmahdollisuuksien selvittämiseksi.

Jos sähkön laatu on ollut virheellistä (esimerkiksi nollavika tai pitkäaikainen yli-/alijännite on vauroittanut laitteita), on Fortum korvausvelvollinen ja voit ilmoittaa siitä meille täyttämällä oheisen vahinkoilmoituslomakkeen.

2.2.2012