Bergö-havainne1

Bergön tuulivoimahanke Maalahden kunnassa

Fortum suunnittelee yhteisteholtaan noin 15-20 megawatin tuulivoimahanketta Pohjanmaalla, Maalahden kunnassa sijaitsevalle Bergön saarelle. Suunnitelmissa on pystyttää alueelle 3-5 tuulivoimalaa, jotka vastaavat vuosituotannoltaan noin 2 000–2 700 sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuista sähkönkulutusta. 

Tuulivoimaloita suunnitellaan metsäalueelle Granön kylään Bergön saaren lounaisosaan. Fortumin vuokraama alue on Pohjanmaan maakuntakaavassa merkitty tuulivoiman tuotannolle soveltuvaksi.

Mikäli hanke osoittautuu toteutuskelpoiseksi, voisi sähköntuotanto alkaa vuoden 2013 aikana. 

Ympäristövaikutusten arviointi

Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) käynnistyi marraskuussa 2009. Toukokuussa 2010 valmistui hankkeen YVA-arviointiohjelma, ja tammikuussa 2011 YVA-selostus.

Hankkeessa tapahtuu vuonna 2011

Tuulimittaukset jatkuvat alueella edelleen. Fortum aloitti tuulimittaukset joulukuussa 2009, jolloin voimala-alueelle pystytettiin lähes 100 metriä korkea mittausmasto. Masto kerää tietoa alueen tuuliolosuhteista kuten tuulen suunnasta, voimakkuudesta, lämpötilasta, puuskittaisuBergö Mastudesta ja jäätymisolosuhteista.  

Tuulimittauksilla on suuri merkitys laskettaessa hankkeen taloudellista kannattavuutta. Lisäksi tietojen avulla haetaan mahdollisimman tuottoisat paikat, joihin tuulivoimalaitokset aikanaan sijoitetaan. Tuulivoimala-alueen asemakaavoitus jatkuu. Lisätietoja kaavoituksesta Maalahden kunnasta. Asemakaavoituksen valmistuttua hankkeelle haetaan tarvittavat luvat. Samoin jatketaan tuulipuiston toteuttamiseksi tarvittavaa suunnittelutyötä, kuten esimerkiksi sähkön siirron tarkempaa suunnittelua.

Mikäli hanke on osoittautunut selvityksissä toteutuskelpoiseksi ja kaikki tarvittavat luvat on saatu tehdään investointipäätös. Itse tuulivoimaloiden hankinnat tehdään lopullisen investointipäätöksen jälkeen

 Toistaiseksi näkyvin maamerkki Fortumin suunnittelemassa Bergön tuulivoimahankkeessa Maalahden kunnassa on 100 m korkea mittausmasto

10.5.2011

X