Blaikenin tuulivoimahanke Pohjois-Ruotsissa
Fortum on mukana Ruotsissa Blaikenin tuulivoimahankkeessa, jonka toisena omistajana on ruotsalainen Skellefteå Kraft. Kumppaneiden yhteisyritys Blaiken Vind AB suunnittelee aloittavansa tuulipuiston rakentamisen Blaikenin alueelle Pohjois-Ruotsiin. Tuulipuistoon suunnitellaan enintään 100 tuulivoimalaa, joiden yhteinen kokonaisteho voi maksimissaan nousta jopa 250 megawattiin.
Blaikenista on tulossa yksi suurimmista maalle rakennetuista tuulipuistoista koko Euroopassa. Sen vuosituotannoksi on arvioitu 600-720 gigawattituntia.
Suunnitelman mukaan tuulipuisto rakennetaan vaiheittain. Työt aloitetaan vuonna 2011 ja puiston on tarkoitus valmistua vuonna 2015. Valmistelevat työt alueella on aloitettu syksyllä 2010. Kokonaisinvestointi hankkeen aikana on enintään 400 miljoonaa euroa, josta Fortumin osuus on 40 prosenttia ja Skellefteå Kraftin 60 prosenttia.
Tuulista aluetta
Blaikenin alue on arvioitu Uppsalan yliopiston tekemässä kansallisessa tuulikartoituksessa erittäin hyväksi alueeksi tuulivoimatuotantoon. Kartoitusten mukaan Blaikenissa on hyvät tuuliolosuhteet erityisesti talvikuukausien aikana, jolloin myös sähköntarve on suurimmillaan. Alueen läheisyydessä on vesivoimalaitos, jonka ansiosta tuulivoimalat on liitettävissä kustannustehokkaasti kantaverkkoon.
Orsan tuulivoimahanke Taalainmaalla
Fortum suunnittelee tuulipuiston rakentamista Orsa Finnmarkin alueelle Taalainmaalla Ruotsissa. Aluetta pidetään tuuliolosuhteiltaan valtakunnallisesti merkittävänä.
Suunnitelma käsittää enintään kahdeksan 2-3 megawatin tuulivoimalaa.