Kalajoen tuulivoimahanke

Kalajoen tuulivoimahanke

Fortum kehittää tuulivoimahanketta Kalajoelle, Pohjankylän ja Vasankarin väliselle maa-alueelle.

Alustavan suunnitelman mukaan alueelle sijoitettaisiin 30–40 teholtaan 3–7,5 megawatin tuulivoimalaa. Tuulipuiston vuotuinen tuotanto vastaisi yli 15 000 sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulutusta.

Fortum on solminut maanvuokrasopimuksia alueella 950 hehtaarin edestä. Esiselvityksen mukaan valittu alue soveltuu sekä teknisesti että ympäristön kannalta hyvin tuulivoimatuotantoon.  

Tarkempien tuuliolosuhteiden selvittämiseksi alueella aloitetaan tuulimittaukset keväällä 2011. Myös hankkeen edellyttämän osayleiskaavan laadinta yhdessä Kalajoen kaupungin kanssa on käynnistymässä. Hankkeelle tehdään myös YVA-lain mukainen ympäristövaikutusten arviointi. Alustavasti tuulivoimalat on suunniteltu liitettävän sähköverkkoon Kalajoen sähköasemalla.   Mikäli hanke osoittautuu jatkoselvityksissä toteuttamiskelpoiseksi, voitaisiin tuulipuisto rakentaa aikaisintaan vuosina 2013–2014.  

Ympäristövaikutusten arviointi

Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) on alkanut. Maaliskuun alussa  2011 valmistui hankkeen YVA-ohjelma, joka on jätetty yhteysviranomaisena toimivan Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.  

Lisätietoja: Jouni Tolonen, Fortum, sähköposti: etunimi.sukunimi@fortum.com 

Päivitä selaimesi sellailseen joka tukee flash-sisältöä

Päivitä selaimesi sellailseen joka tukee flash-sisältöä

8.2.2012

X