Fortumin Imatran vesivoimalaitos tuottaa taas täysillä uusiutuvaa energiaa

Fortumin Imatran vesivoimalaitoksen neloskoneiston perusparannus on valmistunut. Suomen suurin vesivoimalaitos tuottaa nyt 192 megawatin teholla uusiutuvaa hiilidioksiditonta energiaa sähkönkäyttäjille.

​Maaliskuun alussa aloitettu neloskoneiston perusparannus on saatu valmiiksi suunnitellussa aikataulussa. Hankkeessa uusittiin koneiston turbiini, generaattori sekä sähkö- ja automaatiolaitteet. Samalla uusittiin myös muita koneiston apujärjestelmiä ja korjattiin koneiston vesiteitä. Vastaavanlainen perusparannus tehtiin aikaisemmin voimalaitoksen kolmoskoneistolle.

 

"Voimalaitoksen 85 vuotta käytössä olleiden kolmos- ja neloskoneistojen nykyaikaistaminen onnistui hyvin ja suunnitellussa aikataulussa. Nyt päättyvän projektin suuruista perusparannusta ei ole aikaisemmin tehty Fortumin Suomen vesivoimaloille", projektipäällikkö Juha Tella Fortumista kertoo.

 

Takaisin