Uskomme, että liiketoiminnan menestyksekäs johtaminen perustuu johdon ja henkilöstön luottamuksellisille suhteille, vapaalle tiedonkululle ja hyvälle yhteistyölle. Hyvän yhteistyön lähtökohtana on Fortumissa ongelmien ratkaiseminen mahdollisimman pian paikallisesti asianosaisten kesken. Sekä työnantajan että työntekijöiden edustajien tulee kaikissa toimissaan välttää turhaa vastakkainasettelua.
Fortum kunnioittaa henkilöstön järjestäytymisvapautta ja oikeutta työehtosopimustoimintaan. Fortum soveltaa kaikissa toimintamaissaan paikallisia työehtosopimuksia ko. sopimusten soveltamisalojen mukaisesti. Suomessa ja Ruotsissa järjestäytymisvapaus perustuu lainsäädäntöön.
Fortumin liiketoimintoja kehitetään ja vahvistetaan hyvässä yhteistyössä henkilöstön kanssa. Parhaiten tämä tapahtuu normaalissa, jokapäiväisessä toiminnassa työpaikoilla. Korostamme toiminnassamme avointa sisäistä tiedonkulkua ja hyvää yhteistyötä. Fortumin sidosryhmien neuvottelukuntaan kuuluu kolme henkilöstön edustajaa. Yhteistyön painopiste on liiketoimintayksiköissä ja toimipaikoilla.
Tämän lisäksi konsernissa on erilaisia ja eritasoisia yhteistyöelimiä. Pohjoismaiden työntekijöiden kansallinen yhteistyöelin kokoontuu kahdesti vuodessa käsittelemään henkilöstökysymyksiä Pohjoismaissa. Eurooppa-tasoista yhteistyötä varten perustettu Fortum European Council (FEC) kokoontuu konsernin toimitusjohtajan johdolla kerran vuodessa. FEC:n jäsenistöön kuuluu 20 työntekijää eri Euroopan maista sekä johdon edustajia. Lisäksi FEC:n työvaliokunta kokoontuu joitakin kertoja varsinaisten kokousten välillä. Työntekijöillä on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja ehdotuksia FEC:lle intranetin välityksellä.