Huolehdimme henkilöstöstämme

Huolehdimme henkilöstöstämme

Uskomme, että motivoituneet työntekijät ovat menestyksekkään liiketoiminnan perusedellytys. Toimintamme lähtökohta on hyvinvoiva työyhteisö, yksilön arvostaminen ja keskinäinen luottamus.

Fortumissa henkilöstöä johdetaan yhtiömme arvojen ja strategian pohjalta. Toimintamme lähtökohta on hyvinvoiva työyhteisö, yksilön arvostaminen ja keskinäinen luottamus. Yrityskulttuurissamme painotetaan vastuullista henkilöstöjohtamista ja henkilöstöstä huolehtimista. Ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö on menestyksekkään liiketoiminnan perusedellytys.

Fortum kunnioittaa YK:n ihmisoikeuksien julistusta, YK:n sopimusta lapsen oikeuksista sekä kansainvälisen työjärjestön (ILO) perussopimuksia. Lisäksi Fortum on rekisteröitynyt Yhdistyneiden kansakuntien Global Compact -aloitteen jäseneksi. Fortumin arvot ja toimintaperiaatteet ovat Global Compactin kymmenen periaatteen mukaisia.

Fortum kohtelee kaikkia työntekijöitään tasa-arvoisesti ja tasapuolisesti sukupuolesta, kansallisuudesta, iästä, uskonnosta tai poliittisista mielipiteistä riippumatta. Tasa-arvoisen kohtelun periaatteet sisältyvät Fortumin henkilöstöpolitiikkaan ja toimintaohjeeseen (Code of Conduct), ja periaatteita noudatetaan kaikissa toimintamaissa. Fortum kunnioittaa järjestäytymisvapautta ja oikeutta työehtosopimustoimintaan.

Fortumissa toteutettavan työhyvinvointiohjelman tavoitteena on edistää työntekijöiden terveyttä ja työturvallisuutta. Panostamme rekrytointiin ja perehdytykseen, johtamiseen sekä työntekijöidemme kehittämiseen ja kouluttamiseen.

Vuoden 2011 lopussa Fortumissa työskenteli 10 780 ihmistä. Vakituisessa työsuhteessa oli 10 379, eli noin 96,3 % koko henkilöstöstä. Työntekijöiden keski-ikä oli 41 vuotta. Energia-ala on perinteisesti ollut hyvin miesvaltainen: vuonna 2011 naisia henkilöstöstä oli 29 %. Vuonna 2011 konsernin ja divisioonien johtoryhmissä naisia oli 34 %. 

18.5.2012

X