Fortumin työhyvinvointimalli ForCAREn tavoitteena on edistää työntekijöiden terveyttä ja työturvallisuutta kehittämällä työtä ja työympäristöä. Työhyvinvoinnin edellytyksenä on työntekijöidemme tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu. Yhtenäisten ohjeiden ja käytäntöjen lisäksi panostamme onnistuneeseen rekrytointiin ja perehdytykseen, johtamiseen ja palkitsemiseen sekä työntekijöidemme kehittämiseen ja kouluttamiseen.
Työsuojelun ja lakisääteiset vaatimukset ylittävän työterveyshuoltomme lisäksi panostamme henkilöstömme hyvinvointiin esimerkiksi tukemalla liikuntaharrastuksia ja kerhotoimintaa.
Edistämme hyvinvointia työpaikalla myös niin sanotulla varhaisen tuen mallilla. Lisäämme avointa vuorovaikutusta työntekijän ja esimiehen välillä keskustelemalla ja kartoittamalla poissaolojen syitä. Puheeksioton ja työkykykeskustelujen kautta varmistamme, että osapuolten vaikutus- ja kehittämismahdollisuudet toteutuvat käytännössä. Yhtenäinen toimintamalli puheeksiotossa kohtelee henkilöstöä tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.