Yleishyödyllinen tuki

Yleishyödyllinen tuki

Tuemme yhteiskunnan hyväksi työtä tekevien järjestöjen ja yhteisöjen työtä kaikissa toimintamaissamme.

Tavoitteena on, että sponsorointi hyödyttää molempia osapuolia. Yhteistyö erityisesti pohjoismaisten yliopistojen kanssa erilaisissa tutkimus- ja kehityshankkeissa on merkittävää.

Vuonna 2011 tuimme hankkeita yhteensä noin 4,6 miljoonalla eurolla. Tämän lisäksi Fortum lahjoitti Suomessa yliopistoille yhteensä noin 2,8 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen lahjoitus  (1,5 miljoonaa euroa), myönnettiin Aalto-yliopistolle.

Haluamme olla kestävän kehityksen edelläkävijä ja tulevien sukupolvien energiantarjoaja. Sen vuoksi panostamme sponsorointiohjelmassamme tulevaisuuteen – lapsiin ja nuoriin sekä ympäristöön ja yhteiskuntaan.

Tuemme tulevaisuuden tekijöitä

Uskomme, että tämän päivän teot vaikuttavat tulevien sukupolvien elämään. Siksi haluamme käyttää osaamistamme yhteiskunnan hyväksi.  Meistä on arvokasta tukea lasten ja nuorten harrastuksia, jotka auttavat heitä kokonaisvaltaisessa kasvussa ja terveellisten elämäntapojen omaksumisessa. Yhtä lailla haluamme toimillamme tukea niitä yhteisöjä ja maantieteellisiä alueita, joissa meillä on operatiivista toimintaa.

Hallinnoimme sponsorointiohjelmaamme keskitetysti

Fortumilla on ensisijaisesti yksi koko yhtiön kattava ja konserniviestinnän hallinnoima sponsorointiohjelma. Toimitusjohtaja tai konsernin johtoryhmä hyväksyy kolmivuotisen ohjelman pääpiirteet ja periaatteet.

Tukemme perustuu useimmiten vuorovaikutteiseen yhteistyöhön, jossa Fortum on mukana rahoittajana ja aktiivisena toimijana. Tavoitteenamme on, että sponsoroitavilla hankkeilla on selkeä yhteys Fortumin liiketoimintaan. Teemme myös lahjoituksia hyväntekeväisyyteen sekä yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

Sponsorointikohteiden tärkeimmät valintaperusteet ovat seuraavat:

  • sponsoroitavan kohteen arvot sopivat Fortumille
  • mielikuva sponsoroitavasta kohteesta tukee Fortumin tavoitemielikuvaa
  • sponsoroitavalle kohteelle on etukäteen mietitty hyödyntämisohjelma

Panostamme energia-alan tutkimukseen

Fortumin Säätiö tukee luonnontieteellistä, teknillistieteellistä ja taloustieteellistä tutkimus-, opetus- sekä kehitystyötä energia-alalla. Säätiön painopistealueet ovat energian tuotanto ja käyttö sekä liikenteeseen liittyvät energiaratkaisut. Säätiö myöntää avustuksia, apurahoja ja tunnustuspalkintoja sekä harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa. Vuonna 2011 säätiö jakoi yhteensä 700 000 euroa energia-alan eri hankkeisiin.

Esimerkkejä Fortumin yhteistyöhankkeista alla olevista linkeistä.

18.5.2012

X