Yhtiöjärjestys

​Fortum Oyj:n yhtiöjärjestys

I YHTIÖN TOIMINIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA

1 § Yhtiön toiminimi on Fortum Oyj, ruotsiksi Fortum Abp ja englanniksi Fortum Corporation ja kotipaikka Espoo.

2 § Yhtiön toimialana on sähkön, lämmön ja kaasun tuotanto, hankinta, siirto, jakelu ja myynti, energiateollisuus ja kauppa, tekninen suunnittelu, kiinteistönhallinta-, informaatio-, rahoituksen- ja vakuutusten välityspalvelut sekä edellä mainittuun liittyvä liiketoiminta. Yhtiö voi harjoittaa liiketoimintaansa tytär- ja osakkuusyhtiöissä sekä yhteisyrityksissä.

II OSAKKEET

3 § Kullakin osakkeella on yksi ääni.

4 § Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään.

III YHTIÖN HALLINTO

5 § Yhtiön asioita hoitavat hallitus ja toimitusjohtaja. Yhtiölle voidaan nimittää myös yksi tai useampia varatoimitusjohtajia, joista yksi voidaan nimittää toimitusjohtajan sijaiseksi.

6 § Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä lisäksi vähintään kolme (3) ja enintään kuusi (6) varsinaista jäsentä, jotka valitaan yhtiökokouksessa.

Hallituksen jäsenen ja puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajan toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estyneenä varapuheenjohtajan kutsusta.

Hallitus on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä.

Hallituksen päätökseksi tulee se mielipide, jota enemmän kuin puolet läsnäolevista on kannattanut tai äänten mennessä tasan se mielipide, johon puheenjohtaja yhtyy.

7 § Hallituksen tehtävänä on:

• huolehtia yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä,

• edustaa yhtiötä noudattaen lain ja yhtiöjärjestyksen määräyksiä sekä yhtiökokouksen kulloinkin tekemiä päätöksiä,

• huolehtia kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja

• päättää yhtiön edustamisoikeuksista ja prokuroista.

8 § Toimitusjohtajan tehtävänä on osakeyhtiölain ja hallituksen ohjeiden mukaan johtaa yhtiön harjoittamaa liiketoimintaa.  Hallitus valitsee toimitusjohtajan.

9 § Yhtiön edustamisoikeus on toimitusjohtajalla yksin ja hallituksen jäsenillä kaksi yhdessä.

Hallitus voi antaa nimeltä mainituille henkilöille oikeuden yhtiön edustamiseen kaksi yhdessä tai kukin erikseen yhdessä hallituksen jonkun jäsenen kanssa.

Yhtiön prokuroista päättää hallitus. Prokura voidaan antaa ainoastaan siten, että prokuristit kirjoittavat toiminimen kaksi yhdessä tai kukin erikseen yhdessä hallituksen jonkun jäsenen tai yhtiön edustamisoikeuden saaneen henkilön kanssa.

IV TILINPÄÄTÖS JA TILINTARKASTUS

10 § Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi.

11 § Yhtiössä on yksi varsinainen tilintarkastaja, jonka tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö.

Tilintarkastajan toimikausi päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

V YHTIÖKOKOUS

12 § Kutsun yhtiökokoukseen toimittaa hallitus. Kutsu yhtiökokoukseen on toimitettava aikaisintaan kolme kuukautta ja viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta julkaisemalla kutsu yhtiön internetsivuilla tai kahdessa hallituksen määräämässä sanomalehdessä.  Yhtiökokouskutsu on kuitenkin toimitettava vähintään yhdeksän päivää ennen osakeyhtiölain 4 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettua yhtiökokouksen täsmäytyspäivää.

13 § Osakkeenomistajan on, saadakseen osallistua yhtiökokoukseen, ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen päivää ennen kokousta. Koska yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään, on lisäksi otettava huomioon, mitä osakeyhtiölaissa on sanottu oikeudesta osallistua yhtiökokoukseen.

14 § Asia, jonka osakkeenomistaja haluaa käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, on kirjallisesti esitettävä hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää yhtiökokouskutsuun.

15 § Yhtiökokoukset pidetään Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla. Varsinainen yhtiökokous on pidettävä kerran vuodessa viimeistään kesäkuussa. Ylimääräinen yhtiökokous on pidettävä, kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai milloin se lain mukaan muuten on pidettävä.

16 § Varsinaisessa yhtiökokouksessa on:

esitettävä:
1. tilinpäätös, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomus;
2. tilintarkastuskertomus;

päätettävä:
3. tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistamisesta;
4. taseen osoittaman voiton käyttämisestä;
5. vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle ja hänen mahdolliselle sijaiselleen;
6. hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista;
7. hallituksen jäsenten lukumäärästä;

valittava:
8. hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja jäsenet; ja
9. tilintarkastaja; sekä

käsiteltävä:
10. muut kokouskutsussa erikseen mainitut asiat.

VI ERITYISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ

17 § Muilta osin noudatetaan kulloinkin voimassa olevan osakeyhtiölain säännöksiä.

9.5.2014