Artikkelit

Valitse aihe  

Päiväys, Aika Aihe
11.3.2016 15:00 EET

Pohjoismaisella yhteistyöllä parempi toimintaympäristö

Fortum isännöi torstaina 10. maaliskuuta pohjoismaisille ja baltialaisille energia-alan asiantuntijoille suunnattua tilaisuutta, jossa keskusteltiin alueellisen sähkömarkkinan kehityksestä ja tulevaisuudesta.

25.2.2016 14:00 EET

Toimitusjohtajan katsaus 2015

Strategian tavoitteena kasvu ja jatkuva kannattavuus

13.1.2016 16:31 EET

Energiaa arkeen työhyvinvoinnilla

Henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara. Panostamme työhyvinvointiin monella tavalla.

23.12.2015 09:03 EET

Joululahjoitusvaroillamme autetaan lapsia monin tavoin

Fortum on antanut jo monta vuotta joululahjoitusvarat hyväntekeväisyysjärjestöille. Oma henkilöstömme eri maissa äänestää ja valitsee paikallisen organisaation, joka saa lahjoituksen.

30.11.2015 16:04 EET

Fortum matkalla Pariisiin

​YK:n ilmastokokous COP21 pidettiin 30. marraskuuta - 11. joulukuuta Pariisissa.

16.11.2015 16:58 EET

Fortum veronmaksajana

Artikkeli 16.11.2015

22.9.2015 12:37 EET

Fortum HorsePower - ensimmäiset asiakkaat ja lupa koetoiminnan toiselle vaiheelle

7.9.2015 09:49 EET

Uuden toimitusjohtajan Pekka Lundmarkin haastattelu

​Pekka Lundmark aloitti Fortumin toimitusjohtajana 7.9.2015. Katso videolta uuden toimitusjohtajan ajatuksia.

15.7.2015 10:49 EET

Näkyvä maamerkki uudelle biopolttoaineita hyödyntävälle CHP-laitokselle Tukholmassa

Fortum Värme rakentaa uutta biopolttoaineita hyödyntävää sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosta Värtanilla, Tukholmassa.

27.5.2015 14:23 EET

Fortumin Esko Tusalle Suomalainen Insinöörityöpalkinto

​Fortumin Esko Tusa on tänään palkittu Suomalaisella Insinöörityöpalkinnolla.

25.5.2015 20:00 EET

Fortum veronmaksajana

Fortum maksaa verot toimintamaihinsa. Suomeen Fortum maksoi tilivuodelta 2014 erilaisia veroja yhteensä 156 miljoonaa euroa.

4.5.2015 09:20 EET

Royal Seaportissa haetaan Fortumin johdolla uusia kestävän kehityksen energiatehokkuusratkaisuja kaupunkiasumiseen

Fortum on mukana tutkimushankkeessa, jossa selvitetään kerrostaloasuntojen energiankäyttöä ja keinoja energiankulutuksen ohjaamiseen ja tehostamiseen Tukholmassa.

27.2.2015 16:15 EET

Fortumin Innovation challenge –kilpailu sai suuren suosion

Julkistimme marraskuussa innovaatiokilpailun, jonka pääkohderyhmänä olivat opiskelijat. Ehdotusten viimeinen jättöpäivä on helmikuun lopussa ja tulokset ovat olleet mahtavia.

30.1.2015 10:57 EET

Corporate Venture-ohjelmaan odotettu hakijaryntäys

Lahden seudun kehitysyhtiö LADECin hallinnoimaan Corporate Venture –ohjelmaan haki mukaan yhteensä lähes sata kasvuyritystä. Fortum haki ohjelman kautta ratkaisuja kahdelle eri osa-alueelle: voimalaitosympäristöön sekä kuluttaja-asiakkaille.

22.1.2015 17:24 EET

Fortumin uuden aurinkovoimalaitoksen vihkiäiset Intiassa

Fortum vihki 20.1.2015 käyttöön täysin uuden aurinkovoimalaitoksen Madhya Pradeshin osavaltiossa Keski-Intiassa.