Pekka Lundmark

Toimitusjohtajan katsaus 2015

Strategian tavoitteena kasvu ja jatkuva kannattavuus

Hyvä lukija,

 
Energiasektorin toimintaympäristö oli vuonna 2015 haastava. Sähkön tukkuhinta laski entisestään, ja sähkön keskimääräinen systeemihinta Pohjoismaissa oli lähes 50 prosenttia alempi kuin vuonna 2013. Hintakehitykseen vaikuttivat ennen kaikkea poikkeuksellisen korkeat vesivoiman tulovirtaamat ja matalat raaka-aineiden hinnat, mutta myös tuuli- ja aurinkoenergian tuet. Energiayhtiöiden kannattavuuteen ja investointihalukkuuteen vaikuttivat lisäksi raskaat tulokseen perustumattomat verot, kuten kiinteistövero, ja kiristyvät viranomaismääräykset.
 
Fortumissa yksi strategiatyömme lähtökohdista olikin löytää uusia tulovirtoja täydentämään nykyisiä toimintojamme.
 

Muuttuvat markkinat vaikuttavat tulokseen 

Vuonna 2015 saatoimme päätökseen sähkönjakeluliiketoimintamme myynnin ja kirjasimme Ruotsin verkkojen myynnistä noin 4,3 miljardin euron myyntivoiton eli 4,82 euroa osaketta kohden. Toisaalta tulostamme heikensivät noin 900 miljoonalla eurolla päätökset sulkea ennenaikaisesti Oskarshamn 1- ja 2-ydinvoimayksiköt Ruotsissa sekä alaskirjaukset ja varaukset liittyen vanhaan lauhdevoimakapasiteettiimme Suomessa. Nämä tapahtumat kuvaavat hyvin markkinamuutoksen nopeutta Pohjoismaissa.

Fortumin jatkuvien toimintojen vertailukelpoinen liikevoitto oli 808 miljoonaa euroa, eli 26 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Emme voi olla tähän tyytyväisiä. Liiketoiminnan rahavirta oli vahva, yli 1,2 miljardia euroa. Myös taseemme on vahva.
 

Venäjän toimintojen tulos parani 

Matalat sähkönhinnat, epätavalliset korkeat vesivoiman tuotantomäärät ja kasvava verotaakka vaikuttivat erityisesti Power and Technology -segmenttimme tulokseen. Heat, Electricity Sales and Solutions -segmentti paransi hieman tulostaan.
Russia-segmentin tulos parani selvästi, 25 prosentilla, huolimatta heikosta ruplasta ja yleisestä talouden epävarmuudesta. Investointiohjelmamme Venäjällä on lähes valmis, ja arvioimme, että viimeinen uusista CHP-yksiköistämme käynnistyy vuoden 2016 alkupuolella. Tavoitteenamme on saavuttaa 18,2 miljardin ruplan liikevoittotavoitetaso vuosina 2017-2018.
 

Uusia tulonlähteitä 

Markkinanäkymät kotimarkkinoillamme ovat heikot. Tämän hetkiset termiinihinnat indikoivat, että sähkönhinta pysyy matalana lähitulevaisuudessa. Siksi pyrimme strategiamme avulla löytämään uusia tulovirtoja, jotka eivät ole riippuvaisia pohjoismaisesta sähkön tukkuhinnasta. Strategia julkistettiin helmikuun 2016 alussa.
 
Yksi strategisista tavoitteistamme on kasvaa aurinko- ja tuulivoimassa. Arvioiden mukaan 80 % uusista investoinneista sähköntuotantoon maailmanlaajuisesti tehdään aurinko- ja tuulivoimaan seuraavan viiden vuoden aikana. Aiomme olla mukana tässä kasvussa. Nyt, kun teknologiat ovat nopeasti tulossa kilpailukykyisiksi ja uusiutuvan energian tuista ollaan vähitellen luopumassa, myös tällä puolella tarvitaan entistä enemmän energiasektorin toimialaosaamista; kokemusta ja tietämystä sekä markkinoista että energiajärjestelmästä.
 
Kasvaville kaupungeille kehitämme puhtaan energia ratkaisuja, kuten jäte-energiaa kaukolämpöön ja Charge&Drive-ratkaisuja sähköautoiluun. Aiomme myös hyödyntää entistä enemmän uusien teknologioiden, ennen kaikkea digitalisaation, tarjoamia mahdollisuuksia luoda uusia asiakasratkaisuja ja tätä kautta uutta liiketoimintaa.  

 

Globaalit megatrendit strategian taustalla 

Maailman talouden epävarmuudesta huolimatta megatrendit luovat meille mielenkiintoisia mahdollisuuksia.
 
Ilmastonmuutos on yksi ihmiskunnan suurimmista ongelmista. Vuosien ajan olemme pyrkineet kohti päästötöntä energiantuotantoa. Tänään jo 97 % sähköntuotannostamme Euroopassa ja 64 % koko toimialueellamme on CO2-vapaata. Sen lisäksi, että haemme kasvua aurinko- ja tuulivoimassa, pyrimme vahvistamaan vesivoimantuotantoamme. Luonnon olosuhteiden mukana nopeasti vaihtelevan tuuli- ja aurinkoenergian kasvava tuotanto luo epätasapainoa energiajärjestelmään, jota pystytään tasapainottamaan CO2-vapaalla ja joustavasti varastoitavalla vesivoimalla.
 
Resurssien niukkuus on toinen maailmanlaajuinen ongelma. Fortumissa pyrimme jatkuvasti parantamaan energiatuotantomme tehokkuutta. Tavoitteenamme on saavuttaa vuoteen 2020 mennessä yli 1 400 gigawattitunnin (GWh) vuotuinen energiansäästö vuoteen 2012 verrattuna. Tämä säästö vastaa yli 75 000 kotitalouden vuotuista lämmitystarvetta. Vuoden 2015 loppuun mennessä olimme saavuttaneet noin 1 240 GWh tästä tavoitteesta.
 
Olemme jo nyt osa kiertotaloutta, mikä liittyy läheisesti kaupungistumisen megatrendiin. Kasvavat kaupungit ja kasvukeskukset kärsivät saasteista, jätteistä sekä lämmön, jäähdytyksen ja sähkön tuotannon ja käytön tehottomuudesta. Tavoitteenamme on tehostaa paikallisten energialähteiden, kuten jätteiden ja biomassan, hyödyntämistä. Haluamme myös rohkaista asiakkaitamme paremmin hallitsemaan energiankäyttöään tarjoamalla heille kysyntäjoustoratkaisuja, avointa kaukolämpöä ja uusia älykkäitä ratkaisuja koteihin ja yrityksille.
 
Digitalisaatio mahdollistaa täysin uusia ratkaisuja ja palveluita energian myyntiin, toimittamiseen ja käyttöön. Se voi myös auttaa energiajärjestelmän vaihteluiden tasaamisessa ja mahdollistaa paremmat paikalliset ja verkon laajuiset varastointijärjestelmät. Luomme uusia energialiiketoimintoja, sillä haluamme olla teknologian ja sovelluskehityksen edelläkävijä energiasektorilla. 

 

Rakennamme osaamisemme ja vahvuuksiemme varaan  

Rakennamme uutta suuntamme nykyisten liiketoimintojemme osaamisen, asiantuntemuksen ja vahvuuksien varaan. Samalla meidän on parannettava nykyisten liiketoimintojemme tuottavuutta ja kilpailukykyä. Jatkona vuosien 2013-2014 säästöille aiomme nyt vähentää kiinteiden kustannustemme tasoa 100 miljoonalla eurolla. Vuonna 2016 pyrimme ensin tunnistamaan ja sitten viemään käytäntöön tarvittavat toimenpiteet, joilla saavutamme tavoitellut säästöt vuoden 2017 loppuun mennessä. Mahdollisuuksia on esimerkiksi hankinnoissa, toiminnan tehostamisessa ja digitalisoinnissa.
 
Aiomme myös edistää energia-alan yhdentymistä ja rakennemuutosta ja näin luoda omistaja-arvoa. Vahvan taseemme turvin meillä on hyvät taloudelliset edellytykset tehdä nopeita siirtoja, kun mielenkiintoisia mahdollisuuksia tulee esille.
 

Kestävä kehitys strategian ytimessä 

Kestävä kehitys on jatkossakin strategiamme ytimessä - ja turvallisuus on meille kaikkein tärkeintä. Vuonna 2015 edistyimme hyvin yritysvastuun eri alueilla, mutta emme valitettavasti saavuttaneet tavoitettamme vähentää vakavien onnettomuuksia määrää 50 prosentilla. Emme hyväksy yhtään vakavaa onnettomuutta, ja jatkamme tinkimätöntä työtämme onnettomuuksien estämiseksi. Aiomme vahvistaa turvallisuuskulttuuriamme ja investoimme myös henkilöstön hyvinvointiin.
 
Puhtaan energian strategiamme on hyvin linjassa YK:n Global Compact ja Caring for Climate -aloitteiden kanssa. Olemme sitoutuneet kehittämään entistä puhtaampaa ja kestävämpää energian tuotantoa sekä kestäviä ratkaisuja kaupungeille.
 

Luomme arvoa 

Uusi visiomme on olla puhtaan energian edelläkävijä. Se antaa selkeän suunnan tulevaisuudelle. Se mahdollistaa myös lisäarvon luomisen, vahvemman osakekohtaisen tuloksen ja hyvät edellytykset tuottaa vakaata, kestävää ja aikaa myöten kasvavaa osinkoa. Fortumin hallitus ehdottaa vuoden 2016 varsinaiselle yhtiökokoukselle 1,10 euron osinkoa osaketta kohden. Osinkoehdotuksessaan hallitus otti huomioon yhtiön tuloksen, taseen, yleisen markkina- ja hintakehityksen sekä investointinäkymät.
 
Tavoitteenamme on pistää taseemme töihin ja samalla parantaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää - kuten missiossamme toteamme. Markkinatilanteesta huolimatta meillä on hyvät mahdollisuudet kasvuun ja jatkuvaan kannattavuuteen. Meillä on osaavaa ja aikaansaavaa henkilöstöä, moderni ja tehokas voimalaitoskanta sekä jo 1,3 miljoonaa sähkönmyyntiasiakasta, joita haluamme palvella uusilla ratkaisuilla ja palveluilla.
 
Haluan kiittää työntekijöitämme tuestanne ja panoksestanne viime vuonna. Kiitos myös osakkeenomistajillemme, asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Jatketaan yhdessä työtä kohti puhtaamman energian ratkaisuja.
 
Pekka Lundmark
toimitusjohtaja
 
Lue lisää:
 

 

Takaisin