Ennakoivaa energiapolitiikkaa, kiitos

(pääkirjoitus Organisaatio-Sanomissa, 11-12/2010)

Ensi huhtikuun eduskuntavaaleihin ja tulevaan hallitusohjelmaan liittyvä keskustelu käy jo vilkkaana julkisuudessa. Energiapolitiikkaan liittyen yleinen näkökulma tuntuu olevan, että Suomessa isot päätökset on nyt tehty, eikä energia ole nousemassa vaaliteemaksi. EU:n jäsenenä Suomi ei kuitenkaan ole umpiossa päättämässä energia-asioista. Euroopan komission marraskuun alussa hyväksymä EU:n energiastrategia osoittaa, että komissio haluaa määrätietoisesti käyttää viime vuonna voimaan tulleen Lissabonin sopimuksen mukanaan tuomia laajennettuja valtuuksia energiapolitiikassa. Suomessa tehtävien päätösten tulisikin olla hyvin linjassa EU:n tavoitteiden kanssa - päällekkäiset ohjauskeinot ovat tarpeettomia ja pahimmillaan heikentävät Suomen kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta investointikohteena.

EU:ssa hiilidioksidin päästökauppa on keskeinen energiapolitiikan väline ja ensisijainen keino hillitä ilmastonmuutosta. Päästökauppa tukee investointeja uuteen päästöttömään tuotantoon ja suosii olemassa olevaa päästötöntä tuotantokapasiteettia, jota päästökaupan myötä kannattaa hyödyntää mahdollisimman paljon ja pitää myös mahdollisimman pitkään hyvässä kunnossa.

Vuodesta 2013 lähtien siirrytään kansallisista kiintiöistä aidosti EU-tasoiseen päästökauppaan ja esimerkiksi kaikki sähköntuotannon tarvitsemat päästöoikeudet huutokaupataan EU-tasolla. Muutos ohjaa päästövähennyksiä sinne, missä ne voidaan toteuttaa edullisimmin. Lämmöntuotanto saa jatkossakin ilmaisia päästöoikeuksia, mutta niiden määrä putoaa päästökauppakauden edetessä. Suomen valtiolle arvioidaan syntyvän yli 200 miljoonan euron vuotuiset huutokauppatuotot, jotka nousevat aina yli puoleen miljardiin vuotta 2020 kohti mentäessä. Suurimman osan näistä tuloista maksaa energiasektori.

Tätä taustaa vasten julkisuudessa esitetyt ajatukset niin sanotusta uraaniverosta ovatkin hämmentäviä. Hiilidioksidipäästöttömän energiatuotannon rasittaminen tuotantoon kohdistuvalla verotuksella ei tue kansallisia eikä EU:n yhteisiä energia- ja ilmastopoliittisia tavoitteita. Lisäksi se on ristiriidassa vallitsevan kansallisen ja EU-lainsäädännön kanssa, joiden mukaan sähköä verotetaan kulutuksen yhteydessä. Vaarana onkin, että kaavailtu uraanivero johtaisi tuplaverotukseen, vesittäisi ympäristöohjausvaikutusta ja vääristäisi kilpailua kansainvälisillä sähkömarkkinoilla. Tämä tuskin on yhteiskunnan kokonaisedun kannalta paras mahdollinen lopputulema. Idea uraaniveroon lienee saatu Saksasta, missä vero on kytketty ydinvoimalaitosten käyttöiän jatkamiseen. Huomattavaa on, että vaikka suunnitellulla verolla on Saksassa eri peruste kuin meillä, liittyy siihenkin merkittäviä lainsäädännöllisiä ongelmia.

Nykyinen hallitus uudisti myös lämmityspolttoaineiden verotusta. Vaikka uudistus toi verotuksen rakenteeseen selkeyttä ja systemaattisuutta, lakiesityksessä on useita epäjohdonmukaisuuksia, joita on vaikea perustella. Muutos kerralla toteutettuna erittäin suuri ja nostaa yhdessä sähköveron korotuksen kanssa Suomen energiaverottajien raskaimpaan sarjaan. Jatkossa suoraan päästöihin kohdistuvan verokomponentin osuutta tulisi kasvattaa, jolloin ympäristöohjausvaikutus korostuisi, mutta verokertymä säilytettäisiin muuttumattomana. Kaiken kaikkiaan energiaverotusta tulisi kehittää siten, että se kohdistuisi kulutukseen eikä tuotantoon. Näin saavutettaisiin paras mahdollinen ohjausvaikutus ja vältyttäisiin vääristymiltä eri tuotantomuotojen ja maiden välillä.

Vaikka Euroopan laajuiset sähkön sisämarkkinat ovatkin hyvää vauhtia kehittymässä, tarvitaan investointeja uuteen päästöttömään sähkön- ja lämmöntuotantoon myös Suomessa. Ja kun kyse on satojen miljoonien satsauksista, on teollisuuden voitava luottaa, että Suomessa tehdään jatkossakin ennakoitavaa ja johdonmukaista, yhteisesti asetettujen tavoitteiden mukaista energiapolitiikkaa.



Anne Brunila, Fortum Oyj
Johtaja, yhteiskuntasuhteet ja kestävä kehitys

 

 

 

Takaisin