Fortumin vastaus EU:n bioenergiaa koskevaan konsultaatioon: bioenergiapolitiikkaan kaivataan harmonisointia ja pitkäjänteisyyttä

Fortum on vastannut Euroopan komission julkiseen konsultaatioon koskien 2020-luvun kestävää bioenergiapolitiikkaa.
Fortum pitää tervetulleena Euroopan komission tavoitetta määritellä EU:lle kestävä bioenergiapolitiikka vuoden 2020 jälkeiselle ajanjaksolle. Yhtiö on jo vuosia peräänkuuluttanut sitovaa, yhteistä eurooppalaista sääntelyä, joka koskisi kaiken bioenergian kestävyyttä. Fortumin näkemyksen mukaan uuden politiikan tulee kattaa kaikki bioenergian muodot (kiinteä, nestemäinen tai kaasumainen). Kestävyyskriteereitä tulisi myös soveltaa kaiken biomassan alkuperään riippumatta biomassan lopullisesta käyttötarkoituksesta (teollisuus, energiantuotantoa tai liikenne).

Konsultaatioon antamassaan vastauksessa Fortum korostaa bioenergian merkittävää roolia uusiutuvan energian muotona. Samalla yhtiö pitää tärkeänä muiden uusiutuvan energian muotojen osuuden kasvattamista (aurinkoenergia, tuulivoima ja vesivoima). Biomassan käytön kannalta poliittinen ilmapiiri on kuitenkin jatkuvasti yhä epävarmempi EU:ssa. Erilaiset kansalliset kestävyyskriteerit ja hajanaiset tukiohjelmat vaikeuttavat biomassan kauppaa ja tekevät vaikeaksi ja kalliiksi vastata biomassan kasvavaan kysyntään sähkön ja lämmön tuotannossa.

Tulevaisuudessa EU:n bioenergiapolitiikan päätavoite tulee olla yhtenäisten ja sitovien kestävyyskriteereiden saaminen kaikelle bioenergialle. Tämä varmistaisi pitkäjänteisen toimintaympäristön alan toimijoille ja takaisi, että Euroopassa käytetään kestävästi tuotettua biomassaa. Tällainen sääntely myös mahdollistaisi bioenergia-alan kasvun ja bioenergian monipuolisen hyödyntämisen. Bioenergian yhtenäiset kestävyyskriteerit lisäisivät toimintaympäristön ennustettavuutta ja vakautta sekä varmistaisivat hyvin toimivat ja läpinäkyvät biomassamarkkinat. Ne myös lisäisivät kestävän biomassan käyttöä energiantuotannossa ja edistäisivät siirtymistä fossiilisista polttoaineista ilmastoneutraaleihin biopolttoaineisiin.

Fortumin näkemyksen mukaan bioenergian kestävyyttä koskevan EU:n poliittisen sääntelyn tulee tarjota yhtenäinen, tasapainoinen, käytännöllinen, järjestelmällinen ja tehokas lähestymistapa biomassan kestävyydelle. Sen tulee yhdistää nykyinen lainsäädäntö, ohjeistus ja vapaaehtoiset järjestelmät sekä sisältää olemassa olevaa politiikkaa täydentäviä uusia elementtejä.
 Sääntelyn tulee yhdistää elementit johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi joko osana uutta uusiutuvan energian direktiiviä tai erillisenä kestävän kehityksen politiikkana.

Lisätietoja oheisessa Fortumin vastauksessa konsultaatioon.

Takaisin