Vastineet mielipidekirjoituksiin liittyen Tapani- ja Hannu-myrskyjen aiheuttamiin sähkökatkoksiin

Vastine Iltalehden internet-sivuilla lauantaina 7.1. klo 16.53 julkaistuun artikkeliin

Inhimillinen virhe Fortumissa – asiakas on jo saanut sähköt

Vihtiläinen asiakkaamme kertoo Iltalehden internet-sivuilla lauantaina 7.1., ettei hän ole saanut omakotitaloonsa sähköjä useista yhteydenotoista huolimatta.

"Olemme erittäin pahoillamme, että asiakkaallemme ei ole palautettu sähköjä samassa aikataulussa muiden vakituisten asuntojen kanssa. Asiakkaan tekemän vikailmoituksen käsittelyssä Fortumissa on valitettavasti tapahtunut inhimillinen virhe. Asiakkaan tekemä vikailmoitus oli luokiteltu vapaa-ajan asuntoihin, joita on päästy korjaamaan vakituisten asuntojen jälkeen. Joanna Harjannin omakotitalo on nyt saatu sähkönjakelun piiriin", sanoo Fortum Distributionin toimistusjohtaja Riikka Hirvisalo-Oja.

Mikäli Fortumin verkkoalueella ilmenee myrskyn aiheuttamia vakituisten asuntojen verkkovikoja, joita ei vielä ole saatettu tietoomme, lähetämme vikapartion paikalle välittömästi tiedon saatuamme.


Riikka Hirvisalo-Oja
Toimitusjohtaja
Fortum Distribution


Vastine Helsingin Sanomien yleisöosastolla 28.12.2011 julkaistuun Jari Kekin kirjoitukseen.

Pahin myrsky vuosikymmeneen on mittava korjausurakka

Tapaninpäivänä riehunut myrsky oli pahin vuosikymmeneen ja se iski erityisesti Etelä- ja Lounais-Suomeen, jossa pääosa Fortumin sähköverkoista sijaitsee. Myrsky ja sitä seuranneet puuskaisen tuulen rintamat tekivät suurta tuhoja sähköverkkoon. Paikoitellen sähköverkkoa pitää rakentaa kokonaan uudelleen. Korjattavilta alueilta joudutaan ensin raivaamaan kaatuneet puut, jotta korjauskalusto pääsee paikalle. Sen jälkeen joudutaan paikoin rakentamaan verkkoa uudelleen, mikä edellyttää esimerkiksi kaivinkoneiden saamista paikalle.

Näin laajan myrskyn jälkien korjaaminen on mittava urakka kaikista näkökulmista ja vaatii paljon myös asiakkailta. Fortumilla on koko ajan noin 300 asentajaa korjaamassa vikoja ja työtä tehdään ympäri vuorokauden. Olemme hankkineet lisäresursseja myös Virosta sähköjen palauttamiseksi. Työtä on kuitenkin vaikeuttanut myrskytuhojen laajuus sekä voimakkaat tuulet, jotka joudutaan ottamaan huomioon myös työturvallisuusnäkökulmasta. Sähköasentajia tarvitaan samaan aikaan kaikkialla Suomessa, koska myrskytuulet vahingoittivat sähköverkkoja myös muualla Suomessa.

Myrskyn jälkien korjaaminen vaatii paljon myös sähköasiakkailta ja on jouduttu ottamaan käyttöön monenlaisia tilapäisjärjestelyjä. Olemme vilpittömästi pahoillamme asiakkaillemme aiheutuneesta haitasta ja työskentelemme yötä päivää sähköjen palauttamiseksi. Parannamme Tapani-myrskyn kokemusten perusteella niin puhelinpalveluamme kuin sähköisiä palvelukanaviamme, jotta voimme jatkossa palvella asiakkaitamme paremmin.


Riikka Hirvisalo-Oja
Toimitusjohtaja
Fortum Distribution

 

Takaisin