Fortum aloitti uusien sähkömittareiden asennukset Joensuussa

LEHDISTÖTIEDOTE 29.11.2011

Fortum on aloittanut uusien etäluettavien sähkömittareiden asentamisen
asiakkailleen Joensuussa. Mittarit vaihdetaan ensin Noljakan, Käpykankaan,
Rantakylän ja Mutalan alueilla. Otsolan ja Niinivaaran alueilla asennukset
alkavat vuoden 2012 lopussa. Yhteensä Joensuussa asennetaan 30 700 uutta
sähkömittaria.

Uudet mittarit auttavat kuluttajia seuraamaan ja hallitsemaan sähkönkulutustaan
aiempaa paremmin. Ajantasaisen mittauksen ansiosta sähkön säästäminen näkyy
heti seuraavassa sähkölaskussa. Erityisesti sähkölämmittäjän kannattaa varautua
siihen, että talvella sähkölaskut ovat kesäkautta suuremmat.

Jatkossa sähköt voidaan mittareiden avulla kytkeä ja katkaista entistä
nopeammin esimerkiksi muuttojen yhteydessä. Myös sähkön laadun seuranta on
helpompaa, ja sähkökatkojen yhteydessä katkoalueiden paikallistaminen ja
vikojen korjaaminen on nopeampaa.

Kaikki asiakkaat saavat postitse hyvissä ajoin ennen asennusta tiedon
asennusajankohdasta. Jos asentajalla on vapaa pääsy mittarille, ei asiakkaan
tarvitse olla paikalla mittarin vaihdon aikana. Mikäli sähkömittari sijaitsee
sisällä asunnossa tai muussa lukitussa tilassa, paikalla täytyy olla henkilö
päästämässä asentaja mittarin luo. Kaikilla asentajilla on Fortumin
henkilökortti.

Koko Suomessa otetaan käyttöön etäluettavat, tuntikulutuksen mittaavat
sähkömittarit vuoteen 2014 mennessä. Mittareiden vaihto perustuu
valtioneuvoston asetukseen, joka astui voimaan maaliskuussa 2009. Fortum
asentaa uudet etäluettavat mittarit kaikille asiakkailleen vuosien 2010–2013
aikana. Asentaminen on asiakkaille maksutonta, eikä mittarinvaihto vaikuta
sähkön myyntihintoihin.

Lisätietoa hankkeesta löytyy Fortumin verkkosivuilta osoitteessa
www.fortum.fi/alyboksi

Fortum, Electricity Solutions and Distribution -divisioona
Viestintä

Lisätietoja:

Olli Kujanperä, aluepäällikkö Espoo ja Joensuu, Fortumin Älykkäät sähkömittarit
-hanke puh. 040 137 9845, olli.kujanpera@fortum.com

Miriikka Laakkonen, viestintäpäällikkö Fortum Distribution puh. 0400 259 088,
miriikka.laakkonen@fortum.com


Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja
tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat
vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian
saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme.
Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä
energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Itämeren
alueelle. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät
Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2010 Fortumin
liikevaihto oli 6,3 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,8
miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 500 henkilöä. Fortum Oyj:n
osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi