Fortum alustavaan sopimukseen Fingridin osakkeiden myynnistä Suomen valtiolle ja Ilmariselle

Fortum, Suomen valtio ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ovat
alustavasti sopineet, että Fortum myy 25 %:n omistusosuutensa Suomen
kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:ssä. Valtio ostaa noin 81 %:a ja Ilmarinen noin 19
%:a Fortumin osakkeista. Kaupan loppuun saattaminen vaatii vielä lopullisen
myyntisopimuksen sekä tarvittavat hyväksynnät osapuolten päätöksentekoelimissä.
Se on myös ehdollinen Kilpailuviraston hyväksynnälle.

Osakkeiden myyntihinnaksi on sovittu kokonaisuudessaan 325 miljoonaa euroa.
Fortum ennakoi kirjaavansa osakemyynnistä noin 200 miljoonan euron
myyntivoiton, eli noin 0,22 euroa osaketta kohden, kun järjestely on
toteutunut. Fortum arvioi saattavansa kaupan päätökseen vuoden 2011
alkupuoliskon aikana. Myyntivoitto käytetään konsernin yleisiin
rahoitustarpeisiin.

Fortum myy omistuksensa Fingridissä EU:n kolmannen energiamarkkinapaketin
yhtenä seurauksena. Syyskuun alussa 2009 voimaan saatettu paketti edellyttää
sähkön korkeajännitesiirron ja tuotannon eriyttämistä, ja sen mukaan Fortumin
tulee myydä omistusosuutensa kantaverkkoyhtiö Fingridissä viimeistään vuoden
2012 alussa.

"Olemme erittäin tyytyväisiä, että voimme sopia Suomen valtion ja Ilmarisen
kanssa Fingridin osakkeiden kaupasta. Tällä kaupalla edistämme osaltamme
yhtenäisten ja avointen eurooppalaisten energiamarkkinoiden kehitystä," sanoo
johtaja Timo Karttinen Fortumista.

Fortum Oyj
Anne Brunila
Johtaja, Konsernin yhteiskuntasuhteet ja kestävä kehitys

Lisätietoja:
Timo Karttinen, Johtaja, Electricity Solutions and Distribution -divisioona,
puh. 010 453 6555

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.fi