Fortum ja Espoo uudenlaiseen yhteistyöhön

Fortum ja Espoon kaupunki ovat sopineet pitkäjänteisen yhteistyön aloittamisesta kaupunkilaisten viihtyvyyden kehittämiseksi. Yhteistyön päämuodot ovat julkisten paikkojen turvallisuuden ja viihtyvyyden lisääminen valaistusta parantamalla sekä koko perheelle tarkoitetut kulttuuritapahtumat.

 

Ensimmäinen valaistuskohde on Tapiolassa sijaitseva näyttely- ja tapahtumakeskus WeeGee. Talon ja sen ympäristön valaistus syttyy ensimmäisen kerran syksyllä WeeGeen avajaisten yhteydessä 12.10. Muita valaistuskohteita tuleville vuosille on jo suunnitteilla; vuoden 2007 syksyllä Fortum on mukana valaisemassa Tapiolan linja-autoterminaalia.

 

Kulttuuriyhteistyö käynnistyy 24.9. Fortumin pääkonttorin tornin 30-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä. Juhlan kunniaksi Fortum järjestää espoolaisille avoimien ovien päivän. Espoo esittelee tilaisuudessa Tapiola - Otaniemi - Keilaniemi -alueen tulevaisuuden vision. Vuodesta 2007 alkaen Fortumin ja Espoon välinen kulttuuriyhteistyö huipentuu jokavuotiseen koko perheen Poweria! ulkoilmakonserttiin Espoon juhlaviikolla.

 

"Fortumin espoolaisuus on vahvistunut entisestään ja haluamme osallistua alueen kehittämiseen. Valaistuksen parantaminen on meille luonteva kädenojennus turvallisuuden ja viihtyvyyden hyväksi. Kun julkiset paikat, kuten alikulkutunnelit tai syrjäiset kävelytiet on hyvin valaistu, lisääntyy kaupunkilaisten halu liikkua ulkona myös pimeään vuodenaikaan. Kulttuurin tukeminen erilaisten musiikkitapahtumien kautta on meille toinen tärkeä tapa olla mukana ihmisten elämässä", sanoo Fortumin viestintäjohtaja Carola Teir-Lehtinen.

 

"Yhteistyö tarjoaa Espoon kaupungille uusia mahdollisuuksia toteuttaa kaupunkikuvaan ja viihtyisyyteen vaikuttavia hankkeita. Lisäksi saamme lisän Espoon laajaan kulttuuritarjontaan. Perheille suunnattu yleisökonsertti Leppävaaran urheilupuistossa päättää näyttävästi Espoo-päivän 27.8. ympärille rakentuvan juhlaviikon tapahtumat. Konsertti on tulee olemaan vuosittainen iso tapahtuma. Erityisen merkittävä se on vuonna 2008, jolloin kaupunki viettää 550-vuotisjuhlavuottaan", sanoo Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen.

 

 

Lisätietoja:                                                                                

Marketta Kokkonen, kaupunginjohtaja, Espoon kaupunki, p. 8162 2211, 0500 600 742

Carola Teir Lehtinen, viestintäjohtaja, Fortum, 050 45 24118

Susanna Serlachius-Pressler, brändijohtaja, Fortum, 050 452 5226