Fortum myy Infratek-vähemmistöomistuksensa Tritonille

LEHDISTÖTIEDOTE 26.6.2013

Fortum on sopinut myyvänsä 33 prosentin omistusosuutensa norjalaisesta Infratek
ASA:sta Tritonin hallinnoimalle rahastolle. Kauppahinta on noin 37 miljoonaa
euroa.

Fortum keskittyy strategiansa mukaisesti ydinosaamiseensa myymällä
ydinliiketoimintaan kuulumatonta omaisuutta kuten vähemmistöomistuksia. Kauppa
on osa lokakuussa 2012 aloitettua tehostamisohjelmaa.

Kauppa on tarkoitus saattaa päätökseen vuoden 2013 kolmannen neljänneksen
aikana. Fortum kirjaa kaupasta noin 10 miljoonan euron myyntivoiton
Power-divisioonan vuoden 2013 kolmannen neljänneksen tulokseen. Kaupan
toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

Infratek on Pohjoismaiden johtava infrastruktuurin rakentamis- ja ylläpitotyön
sekä turvajärjestelmien kokonaistoimittaja. Yhtiö toimittaa monia eri
palveluita sähkönjakelun, rautatiejärjestelmien, kuituverkon, kaukolämmön,
valaistuksen ja huipputeknisten turvajärjestelmien aloilla.

Infratekillä on noin 1 700 työntekijää Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja
Tanskassa. Vuonna 2012 yhtiön liikevaihto oli 2,8 miljardia Norjan kruunua
(noin 380 miljoonaa euroa). Infratek on listattuna Oslon pörssiin.

Fortum on ollut Infratekin vähemmistöomistaja vuodesta 2009, jolloin Fortumin
infrastruktuurin rakentamis- ja kunnossapitoliiketoiminta Suomessa, Ruotsissa
ja Norjassa yhdistettiin Infratek ASA:n liiketoimintaan. Tällöin Fortum sai 33
prosentin omistusosuuden yhtiössä.

Tritonin rahastot sijoittavat pohjoiseurooppalaisiin keskisuuriin yhtiöihin ja
kehittävät niiden toimintaa. Toimialoja, joihin Triton keskittyy ovat
teollisuus ja liike-elämän palvelut sekä kuluttaja- ja terveys-sektorit.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja
Timo Karttinen, Electricity Solutions and Distribution -divisioonan johtaja,
Fortum, puh. 050 453 6555

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja
tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat
vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian
saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme.
Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä
energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan.
Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja
nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2012 Fortumin liikevaihto oli
6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,7 miljardia euroa.
Konsernissa työskentelee noin 10 400 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan
NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi