Fortum osakkaaksi aaltovoimayhtiö AW-Energyyn

​Fortum on ostanut 8,4 % osuuden suomalaisesta aaltovoimateknologiaa kehittävästä AW-Energy Oy:stä. Investointi on osa Fortumin strategiaa, jonka mukaisesti yhtiö tutkii ja kehittää uusia ympäristöystävällisiä energiantuotantomuotoja yhteistyössä teknologiakehittäjien ja tutkimuslaitosten kanssa.

 

AW-Energyn kehittämä WaveRoller on patentoitu laite, jolla tuotetaan sähköä meren aalloista. Suurin osa aaltovoimaratkaisuista hyödyntää meren pinnan liikettä, mutta WaveRoller on ensimmäinen ratkaisu, joka valjastaa rannikoilla esiintyvät pohja-aallot sähköntuotantoon. Muihin aaltovoimalaitteisiin verrattuna pohja-aaltoteknologiassa on huomattavasti parempi myrskynkestävyys, se ei myöskään aiheuta maisemahaittoja ja on äänetön. Vuonna 2002 perustettu AW-Energy testaa parhaillaan WaveRolleria Penichessä, Portugalissa 10 kW:n yksiköllä. Tavoitteena on pystyttää 1 MW:n pilottivoimala, joka toimittaa sähköä Portugalin verkkoon vuosina 2008–09.

 

”Yhtenä Pohjoismaiden ja Itämeren alueen johtavista sähköntuottajista velvollisuutemme on olla osa ratkaisua ilmastonmuutoksen hillinnässä – ei osa ongelmaa. Lupaavien uusien hiilidioksidittomien energiantuotantomuotojen tutkiminen ja niihin sijoittaminen on tapa kantaa tätä vastuuta,” sanoo Fortumin kehitysjohtaja Timo Karttinen. 

 

 ”On arvioitu, että aaltovoimalla on mahdollisuus kattaa jopa 10 % maailman energiantarpeesta – täysin ilman hiilidioksidipäästöjä. WaveRollerin hyödyntämät rannikkovesien pohja-aallot ovat eri puolilla maailmaa esiintyvä ehtymätön luonnonvara, ja mahdollisia sijoituspaikkoja on kaikilla mantereilla. Olemme iloisia siitä, että myös Fortum on tunnistanut tämän mahdollisuuden, ja toivotamme tervetulleeksi heidät tervetulleeksi kehittämään yhtiötämme aktiivisen hallitustyön kautta,” sanoo AW-Energyn toimitusjohtaja Tuomo Hyysalo.

 

Fortum on jo nyt Euroopan vähiten hiilidioksidipäästöjä aiheuttavia energiayhtiöitä, ja sillä on käynnissä useita tutkimus- ja kehityshankkeita tavoitteenaan edistää kestävää sähkön- ja lämmön tuotantoa. Näitä ovat muiden muassa päästötön tuotanto fossiilisilla polttoaineilla, uudet bioenergiateknologiat sekä tulevaisuuden tuotantomuodot, joista nyt tehtävä aaltovoimainvestointi on konkreettinen esimerkki.

 

Fortum Oyj
Konserniviestintä

 

Lisätietoja:

Petra Lundström, teknologiapäällikkö, Fortum, +358 10 45 35422Tuomo Hyysalo, toimitusjohtaja, AW-Energy, +358 40 55 94432.

Lisätietoja englanniksi AW-Energystä ja WaveRollerista internetissä osoitteessa: http://www.aw-energy.com/