Fortum toimittaa typpipäästöjä vähentävän polttotekniikkaratkaisun voimalaitokselle Krakovaan Puolaan

FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 30.11.2016

Fortum toimittaa EDF Groupin Krakovassa sijaitsevalle hiilivoimalaitokselle
typpipäästöjä vähentävää teknologiaa.

“Toimitus on jatkoa Krakovan voimalaitoksen polttotekniikkaratkaisujen
uudistamisprojektille, johon Fortum on toimittanut asiantuntijapalveluita ja
teknologiaa. Fortumin toimittaman järjestelmän ansiosta Krakovan voimalaitoksen
typpipäästöt saadaan alittamaan Euroopan Unionin vuonna 2018 voimaan tulevat
päästönormit”, kertoo Fortumin Power Solutions -asiantuntijapalveluista
vastaava johtaja Heikki Andersson.

Fortum on toimittanut EDF Groupille polttotekniikkaratkaisuja vuodesta 2013
alkaen. Toimitusten kokonaisarvo, uudet sopimukset mukaan lukien, on lähes 100
miljoonaa euroa. Krakovan lisäksi toimituksia on tehty myös Wroclawin
voimalaitokselle.

Päästöjä vähentävät poltinratkaisut ovat osa Fortumin kansainvälisiä
asiantuntijapalveluita. Ratkaisujen taustalla on Fortumin ja MHPS:n (entinen
Babcock-Hitachi) yli kaksikymmentä vuotta jatkunut yhteistyö ympäristömyötäisen
polttotekniikan kehittämisessä.

“Olemme toimittaneet yli 20 vuoden aikana eri voimalaitoksille satoja
typenoksideja vähentäviä low-NOx-polttimia maailmanlaajuisesti. Monet
toimituksemme perustuvat pitkäaikaiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa.
Esimerkiksi Krakovan voimalaitoksen kanssa yhteistyö käynnistyi jo 1990-luvun
puolivälissä”, Heikki Andersson toteaa.

Fortum Oyj
Viestintä

Lisätietoja:
Heikki Andersson, Vice President, Power Solutions, puh. 050 453 4092
Fortumin mediapuhelin, puh. 040 198 2843

Fortum
Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä,
lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden
parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta
kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 8 000 ammattilaista
Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Jo 64 %
sähköntuotannostamme on päästötöntä. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli 3,5
miljardia euroa. (NASDAQ HELSINKI: FUM1V). www.fortum.com/fi