Fortum VahvaVerkko -hanke edennyt maastosuunnitteluvaiheeseen

LEHDISTÖTIEDOTE 8.11.2012

Työt käynnissä ensimmäisissä kohteissa sähkönjakelun säävarmuuden
parantamiseksi nopeutetusti

Sähkönjakelun luotettavuutta nopeutetusti parantava Fortum VahvaVerkko -hanke
on edennyt maastosuunnitteluvaiheeseen. Fortumin sähkönjakelualueilla
toteutettavan hankkeen julkinen kilpailutus on saatu päätökseen ja urakoitsijat
valittua. Kaapelointikohteiden määrä on kasvanut aiotusta sadasta 120:een.

"Seuraavaksi verkostosuunnitelmat sijoitetaan maastoon eli niille määritetään
tarkka reitti. Tämän lisäksi sovitaan maankäyttöoikeuksista maanomistajan
kanssa", hankkeen johtaja Sauli Antila Fortumista kertoo. "Työt ensimmäisissä
kohteissa käynnistyivät lokakuussa, ja tämän vuoden puolella valmiiksi
saataneen kymmenkunta kohdetta luvituksista ja talven tulosta riippuen", hän
arvioi.

Seuraavan kahden vuoden aikana toteutettavat VahvaVerkko-hankkeen investoinnit
lisäävät Fortumin asiakkaita säävarman verkon piiriin seuraavasti: Koillismaa
noin 2 500 asiakasta, Lounais-Suomi noin 30 000 asiakasta, Pohjanmaa ja
Satakunta noin 9 500 asiakasta, Uusimaa noin 60 000 asiakasta.

Tällä hetkellä Fortumilla on noin 200 000 asiakasta säävarman verkon piirissä.
Yhteensä sähkönjakeluasiakkaita Suomessa on 627 000.

Kaksi kolmannesta ilmajohtoverkoista kuvattu

Sähköverkkoa vahvistetaan hankkeessa kaapeloinnin lisäksi monin eri tavoin:
kartoittamalla 3D-tekniikalla ja laserkeilauksella tehostetun raivauksen
tarpeet, lisäämällä verkostoautomaatiota sekä siirtämällä sähkölinjoja teiden
varsille sää- ja huoltovarmuuden vahvistamiseksi.

Kesäkuussa aloitetuista helikopterilennoista, joilla kuvataan Fortumin koko
maapäällinen suurjännite- ja keskijänniteverkko 3D-tekniikalla, on saatu
lennettyä kaksi kolmasosaa. Loput lennoista suoritetaan vuoden 2013 kevään ja
kesän aikana.

Helikopterikartoituksilla saadaan kattavat tiedot ilmajohtokohteista, jotka
edellyttävät tehostettua raivausta tai ennakoivia korjaustoimenpiteitä.
Aineisto-analyysin perusteella on jo suoritettu ensimmäisiä ennakoivia
korjaustoimenpiteitä, jotka vähentävät sähkökatkojen todennäköisyyttä
ilmajohdoissa.

Asentajareserviä kasvatettu

Sähköverkon vahvistamisen ohella myös Fortumille työskentelevää
sähköasentajareserviä on lisätty. "Käytössämme on Suomessa nyt kaksinkertainen
asentajajoukko, jota voimme hyödyntää esimerkiksi myrskytilanteessa", Fortumin
käyttöpäällikkö Jörgen Dahlqvist kertoo.

Lisäksi suurhäiriöiden varautumissuunnitelma on päivitetty, asiakaskäyttöön on
otettu maksuton sähkökatkoista tietoa välittävä tekstiviestipalvelu ja muun
muassa IT-järjestelmiä on vahvistettu häiriötilanteiden varalta.

Mikä VahvaVerkko?

Fortum VahvaVerkko -hankkeen tavoitteena on parantaa sähkönjakelun
luotettavuutta nopeutetusti ja saattaa vuoden 2014 loppuun mennessä säävarman
sähkönjakelun piiriin noin 90 000 Fortumin asiakasta nykyisen 200 000 lisäksi.

Pitkän aikavälin päämääränä on puolittaa sähkökatkojen määrä ja
kaksinkertaistaa säävarman sähköverkon piirissä olevien asiakkaiden määrä
vuoteen 2020 mennessä.

Fortum Oyj
konserniviestintä

Lisätietoja:
Sauli Antila, hankejohtaja, VahvaVerkko, Fortum Distribution p.040 658 9708
Karoliina Lehmusvirta, viestintäpäällikkö, Fortum, p. 040 5813 710


Lisätietoja hankkeesta: www.fortum.fi/vahvaverkko

Lista paikkakunnista ja kohteista, joissa suoritetaan nopeutettuja sähköverkon
parannustöitä, on nähtävillä osoitteessa www.fortum.fi/vahvaverkkokohteet .

Lehdistökäyttöön tarkoitettuja kuvia maakaapeloinnista ja sähköverkon
parannustöistä:
http://www.fortum.com/fi/media/mediapankki/kuvat-ja-logot/pages/default.aspx
==> Fortumin kuvapankki ==> Electricity Distribution

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja
tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat
vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian
saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme.
Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä
energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan.
Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja
nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2011 Fortumin liikevaihto oli
6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,8 miljardia euroa.
Konsernissa työskentelee noin 10 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan
NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi