Fortumin Eesti Gaasin omistusosuuden myynti päätökseen

FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 30.3.2016

Fortum on tänään saanut päätökseen 51,4 prosentin omistusosuutensa myynnin
virolaisessa kaasun tuonti-, myynti- ja jakeluyhtiössä AS Eesti Gaasissa.
Fortum tiedotti 23.2.2016 myyvänsä omistusosuutensa Trilini Energy OÜ:lle.
Fortum ennakoi kirjaavansa kaupasta vuoden 2016 ensimmäiselle neljännekselle
noin 12 miljoonan euron kertaluonteisen myyntivoiton ennen veroja eli tällä
hetkellä noin 0,01 euroa osaketta kohti.


Fortum Oyj
Konserniviestintä


Lisätietoja:
Sijoittajat: Sophie Jolly, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 828 7317
Media: Pauliina Vuosio, talousviestintäjohtaja, puh. 050 453 2383

Lue lisää:
Lehdistötiedote 23.2.2016: Fortum myy omistuksensa AS Eesti Gaasissa
Lehdistötiedote 1.7.2014: Fortum kasvattaa omistustaan virolaisissa AS Eesti
Gaas- ja AS Võrguteenus Valdus -maakaasuyhtiöissä – järjestely ennakoi myyntiä

Fortum
Fortumin visio on olla puhtaan energian edelläkävijä. Toimitamme asiakkaillemme
sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä muita energiaratkaisuja, jotka parantavat
nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Jo 64 % sähköntuotannostamme on
päästötöntä. Tärkeimmät markkina-alueemme ovat Pohjoismaat, Baltian maat,
Venäjä, Puola ja Intia. Vuonna 2015 palveluksessamme oli noin 8 000
energia-alan asiantuntijaa ja liikevaihtomme oli 3,5 miljardia euroa. Fortum
Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi