Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksella hyvä ja turvallinen tuotantovuosi 2015 - mittava investointiohjelma eteni suunnitellusti

FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 4.1.2016

Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksella oli onnistunut tuotantovuosi 2015.
Voimalaitoksella tuotettiin sähköä yhteensä 8,47 terawattituntia, mikä on noin
13 prosenttia Suomen sähköntuotannosta. Loviisan voimalaitoksen käyttökerroin
92,9 % oli kansainvälisessä mittakaavassa maailman painevesilaitosten parhaita.
Loviisa 1:n käyttökerroin oli 92,7 % ja Loviisa 2:n käyttökerroin 93,1 %.
Loviisa 1:n tuotanto oli laitoshistorian neljänneksi suurin.

Vuoden 2015 vuosihuolloissa voimalaitoksen molemmille yksiköille tehtiin lyhyt
vuosihuolto. Vuosihuoltojen yhteydessä laitosyksiköiden polttoaineesta
vaihdettiin noin neljäsosa. Ykkösyksikön vuosihuolto kesti 21 vuorokautta ja
kakkosyksikön 17 vuorokautta. Normaalien määräaikaishuoltotöiden ja
polttoaineen vaihdon lisäksi molemmilla laitosyksiköillä uusittiin kaksi
välitulistinta, jotka parantavat voimalaitoksen käytön luotettavuutta ja
hyötysuhdetta.

"Loviisan voimalaitoksella toteutetaan parhaillaan voimalaitoksen historian
laajinta investointiohjelmaa, jolla varmistetaan laitoksen turvallinen,
luotettava ja kannattava sähköntuotanto käyttölupien loppuun eli vuosiin 2027
ja 2030 saakka. Merkittävimmät investoinnit liittyvät voimalaitosautomaation
uusintaan, turvallisuuden jatkuvaan parantamiseen sekä turbiinilaitoksen
perusparannuksiin", kertoo voimalaitoksen apulaisjohtaja Thomas Buddas.

Voimalaitoksen turvallisuutta parantavista investoinneista merkittävimpiä
olivat merivedestä riippumaton varajäähdytysjärjestelmä sekä dieselpolttoaineen
varastointi- ja jakelujärjestelmä. Molemmilla investoinneilla varaudutaan
luonnon ääri-ilmiöihin ja mahdollisiin öljyonnettomuuksiin Suomenlahdella.
Näillä parannuksilla varmistetaan laitoksen toiminta ilman ulkoista apua
vähintään kolmen vuorokauden ajan.

Fortumin investoinnit Loviisan voimalaitokseen vuonna 2015 olivat samalla
tasolla kuin vuonna 2014 (noin 80 miljoonaa euroa). Investointiohjelma jatkuu
merkittävänä myös tulevina vuosina.

Loviisan voimalaitoksen turvallisuustaso on hyvä, ja laitoksen turvallisuutta
ja käytettävyyttä kehitetään jatkuvan parantamisen periaatteen mukaisesti.
Voimalaitoksella ei kirjattu vuoden 2015 aikana yhtään turvallisuuteen
vaikuttavaa tapahtumaa (kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n INES
-asteikolla).

Loviisan voimalaitos on alueellaan merkittävä työnantaja. Voimalaitos
työllistää yli 500 fortumlaisen lisäksi noin 100 muiden yritysten vakinaista
työntekijää, jotka käyvät töissä voimalaitosalueella päivittäin. Heidän
lisäkseen vuosihuoltoihin ja niiden aikana toteutettuihin hankkeisiin
osallistui vuonna 2015 yhteensä 750 ulkopuolista urakoitsijaa, joista 90
prosenttia oli suomalaisia.

"Hiilidioksidipäästöttömänä tuotantomuotona ydinvoima hillitsee
ilmastonmuutosta. Loviisan voimalaitos on osa vakaata ja luotettavaa sähkön
perustuotantoa, joka parantaa energian toimitusvarmuutta yhteiskunnassa ja
tukee uusiutuvan energian lisäämistä energiajärjestelmään", Buddas jatkaa.


Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Thomas Buddas, apulaisjohtaja, Loviisan voimalaitos, Fortum, puh. 050 455 3710
www.fortum.com/loviisa
www.fortum.com/lovisa


Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja
tulevien sukupolvien elämää. Fortumin ydinosaamista on CO2-päästötön ja tehokas
sähkön ja lämmön tuotanto. Yhtiö tarjoaa myös energia-alan tuotteita ja
asiantuntijapalveluja yksityis- ja teollisuusasiakkaille sekä
energiantuottajille. Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan,
Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2014 yhtiön liikevaihto (ilman myytyä
sähköverkkoliiketoimintaa) oli 4,1 miljardia euroa ja vertailukelpoinen
liikevoitto 1,1 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 8 000 henkilöä.
Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi