Fortumin Norjan lämpöliiketoiminnan myynti päätökseen

Fortum Oyj Pörssitiedote 30.6.2014 klo 16.55 EEST

Fortum on tänään saattanut päätökseen Norjan lämpöliiketoimintansa myynnin iCON
Infrastructure Partners II, L.P. -rahastolle. Kaupasta tiedotettiin ensimmäisen
kerran 9.4.2014. Yritysjärjestely on saanut kaikki tarvittavat
viranomaishyväksynnät ja tavanomaiset yrityskaupan ehdot ovat täyttyneet.

Fortum ilmoitti huhtikuussa luopuvansa myös sähkönsiirtoliiketoiminnastaan
Norjassa. Kauppa saatettiin päätökseen toukokuun lopussa.

Yhteensä yritysjärjestelyjen velaton kauppahinta on noin 340 miljoonaa euroa.
Yhtiö ennakoi kirjaavansa Norjaan liittyvistä yritysjärjestelyistä yhteensä
noin 70 miljoonan euron myyntivoiton eli noin 0,08 euroa osaketta kohden vuoden
2014 toisen neljänneksen tulokseen. Lopullinen myyntivoitto raportoidaan
Fortumin Distribution- sekä Heat, Electricity Sales and Solutions
-segmenteissä.

Asiakkaiden kaukolämmön ja -kylmän toimitukset jatkuvat keskeytymättä ja myydyn
liiketoiminnan koko henkilöstö jatkaa sen palveluksessa kaupan toteuduttua.
Lämpöliiketoiminnassa Fortum keskittyy suurempiin kaupunkikeskuksiin, joissa on
mahdollisuus kehittää sähkön ja lämmön yhteistuotantoa (CHP).

Fortum Oyj
Helena Aatinen
Viestintäjohtaja, konserniviestintä

Lisätietoja:
Fortumin mediapuhelin 040 1982 843

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Media
www.fortum.com

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja
tulevien sukupolvien elämää. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla,
myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan
asiantuntijapalveluja. Yhtiön toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan,
Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2013 Fortumin liikevaihto oli 6,1 miljardia euroa
ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,6 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee
noin 8 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.
www.fortum.com/fi