Fortumin Norjan sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti päätökseen

FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 30.5.2014 klo 14.00 EEST

Fortum on tänään saattanut päätökseen Norjan sähkönsiirtoliiketoimintansa
myynnin Oslon pörssissä noteeratulle energiayhtiö Hafslundille.
Yritysjärjestely on saanut kaikki tarvittavat viranomaishyväksynnät ja
tavanomaiset yrityskaupan ehdot ovat täyttyneet.

Fortum ilmoitti huhtikuussa luopuvansa myös lämpöliiketoiminnastaan Norjassa
iCON Infrastructure Partners II, L.P. -rahastolle. Fortum arvioi saattavansa
päätökseen tämän kaupan kesäkuun 2014 loppuun mennessä.

Yhteensä yritysjärjestelyjen velaton kauppahinta on 340 miljoonaa euroa. Tänään
Hafslundin kanssa päätökseen saadun sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnin osuus
tästä on noin 200 miljoonaa euroa. Kuten Fortum tiedotti 8. huhtikuuta, yhtiö
ennakoi kirjaavansa Norjaan liittyvistä yritysjärjestelyistä yhteensä 70
miljoonan euron myyntivoiton eli noin 0,08 euroa osaketta kohden vuoden 2014
toisen neljänneksen tulokseen. Lopullinen myyntivoitto raportoidaan Fortumin
Distribution sekä Heat, Electricity Sales and Solutions -segmenteissä.

Myydyn sähkönsiirtoliiketoiminnan palveluksessa jatkaa 84 henkilöä. Noin 103
000 norjalaisen asiakkaan sähkönsiirtosopimukset jatkuvat niin ikään
keskeytymättä. Fortum jatkaa sähkön vähittäismyyjänä ja siihen liittyvien
palveluiden kehittäjänä ja tarjoajana Norjassa kuten ennenkin.

"Olemme tyytyväisiä, että kauppa on nyt saatettu onnistuneesti päätökseen.
Lämmin kiitos sähkönsiirtoasiakkaillemme ja sähkönsiirron henkilöstölle
Norjassa yhteisistä vuosista", sanoo Fortumin talousjohtaja Timo Karttinen,
joka myös vastaa Fortumin sähkönsiirtoliiketoiminnasta.

Fortumin päätös myydä Norjan sähkönsiirtoliiketoiminta liittyy yhtiön viime
vuonna tekemään sähkönsiirtoliiketoiminnan strategisten tulevaisuuden
vaihtoehtojen arviointiin. Lämpöliiketoiminnassa Fortum keskittyy suurempiin
kaupunkikeskuksiin, joissa on mahdollisuus kehittää sähkön ja lämmön
yhteistuotantoa (CHP:tä).

Fortum Oyj
Helena Aatinen
Viestintäjohtaja, konserniviestintä

Lisätietoja:
Timo Karttinen, talousjohtaja, puh. 010 453 6555
Fortumin mediapuhelin 040 1982 843

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Media
www.fortum.com/fi

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja
tulevien sukupolvien elämää. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla,
myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan
asiantuntijapalveluja. Yhtiön toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan,
Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2013 Fortumin liikevaihto oli 6,1 miljardia euroa
ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,6 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee
noin 8 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.
www.fortum.com/fi