Fortumin Säätiö jakoi apurahoja yli puolen miljoonan euron arvosta

Fortumin Säätiön vuoden 2014 apurahojen jakotilaisuus pidettiin 27.8.2014.Tilaisuudessa jaettiin 42 uutta apurahaa yhteensä 529 185 euron arvosta.

Toimitusjohtaja Tapio Kuulan mukaan säätiön hallitus oli erityisen tyytyväinen korkeatasoisiin apurahahakemuksiin. Säätiö jatkaa merkittävää työtänsä uusien kestävän kehityksen mukaisten energiaratkaisujen tutkimisessa. Vuonna 2015 säätiön kansainvälistä toimintaa kehitetään yhteistyössä Cambridgen yliopiston kanssa ja säätiö avaa  haettavaksi EPRG Cambridge Fellow -apurahan. Cambridgen Energy Policy Research Group on yksi maailman johtavista energiapolitiikan ja -talouden tutkimusyksiköistä.

Tilaisuudessa kuultiin työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Esa Härmälän esitys Suomen energia- ja ilmastotiekartasta, Neste Oilin teknologiajohtaja Lars-Peter Lindforsin esitys öljyalan tulevaisuudesta, Fortumin teknologiajohtaja Heli Antilan esitys sähkö- ja lämpöalojen tulevaisuuden näkymistä sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Christian Breyerin esitys yhteiskunnan kehityksestä kohti aurinkotaloutta.

Lista apurahojen saajista julkaistaan myöhemmin Fortumin Säätiön internetsivuilla, osoitteessa: www.fortum.fi/saatio

Fortumin Säätiö

Lisätietoja:
Jouni Keronen, Fortumin Säätiön asiamies, puh. 050 453 4881,
fortumsaatio@fortum.com

Fortumin Säätiö

Fortumin Säätiön tarkoituksena on tukea luonnontieteellistä, teknillistieteellistä sekä taloustieteellistä tutkimus-, opetus- ja kehitystyötä energia-alalla. Säätiön painopistealueet energia-alalla ovat energian tuotanto ja käyttö sekä liikenteeseen liittyvät energiaratkaisut.