Fortumin tutkimus: suomalaiset entistä kiinnostuneempia sähkönkulutuksestaan

LEHDISTÖTIEDOTE 22.5.2013

Suomalaiset kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia omasta
sähkönkulutuksestaan ja tuntevat omat kulutustottumuksensa erinomaisesti.
Erityisesti omakotitaloasujat ovat hyvin tietoisia sähkönkulutuksestaan, ja
sama pätee pääosin myös rivi- ja paritaloissa asuviin, mikä käy ilmi TSN
Gallupin Fortumille tekemästä tutkimuksesta.

Kiinnostus sähkönkulutuksen seuraamiseen lisääntyy sähkönkulutuksen kasvun
myötä. Vähiten sähkönkäytön seuraaminen kiinnostaakin kerrostaloasukkaita,
joiden kulutus on myös tyypillisesti pienempää. Lähes 60 % vastaajista kertoi
tietävänsä kotinsa vuotuisen sähkönkulutuksen ja 51 % tiesi myös sen, kuinka
paljon oma kulutus vaihtelee eri kuukausina. Tutkimukseen osallistui noin 1 000
henkilöä.

"Uskon, että kuluttajien kiinnostus sähkönkulutusta kohtaan kasvaa
siirryttäessä sähkön tuntimittaukseen ja ajantasaiseen laskutukseen. Myös
tuntihinnoiteltujen sähkösopimusten tulo markkinoille lisää asiakkaiden
kiinnostusta seurata kulutusta ja hinnoittelua", myyntijohtaja Jukka Toivonen
Fortumista toteaa.

Fortumin asiakkaat voivat tutustua sähkönkulutukseensa verkossa Fortum Valpas
-palvelussa, missä kulutusta voi seurata vuoden, kuukauden, viikon, päivän ja
jopa tunnin tarkkuudella. Tuntitasoinen kulutustieto tulee verkkoon vuorokauden
viiveellä.

Tutkimuksessa selvisi myös, että yli puolet vastaajista haluaisi seurata
sähkönkulutustaan reaaliajassa. Lisäksi 67 % haluaisi nähdä, miten
sähkönkulutus muuttuu, kun sähkölaitteita kytketään päälle ja pois.

"Myymme sähkönkulutuksen reaaliaikaiseen seurantaan suunniteltua Fortum
Kotinäyttöä, jossa ajantasainen kulutustieto siirtyy sähkömittarilta
langattomasti hieman kännykkää suurempaan näyttölaitteeseen. Kuluttajat ovat
selvästi aiempaa kiinnostuneempia oman sähkönkulutuksensa seuraamisesta. Kahden
vuoden aikana Fortum Kotinäyttöjä onkin myyty yli 10 000 kappaletta", Toivonen
kertoo.

Fortum Oyj
konserniviestintä


Lisätietoja:
Jukka Toivonen, myyntijohtaja, Fortum Markets, puh. 050 453 6729
Tommy Wikström, viestintäpäällikkö, Fortum Oyj, puh. 050 45 3 6590


Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja
tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat
vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian
saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme.
Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä
energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan.
Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja
nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2012 Fortumin liikevaihto oli
6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,7 miljardia euroa.
Konsernissa työskentelee noin 10 400 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan
NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi