Islantilainen ON Power valitsi Fortum Charge & Driven sähköautojen latauspalveluratkaisun

FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 7.5.2015

Islantilainen sähköyhtiö ON Power valitsi Fortum Charge & Drive -palvelujärjestelmän latausverkostonsa hallinnointiin Islannissa. Valinta
kohdistui Fortumin älykkään latauksen järjestelmään, koska se on käyttäjäystävällisyydessään ja toiminnallisuudessaan yksi maailman johtavista sähköautojen latausjärjestelmistä. ON Power rakentaa Islantiin vähintään kymmenen latauspistettä vuoden 2015 aikana.

"Etsimme luotettavaa yhteistyökumppania, jolla on kokemusta latauspisteiden operoinnista. Fortum Charge & Drive -järjestelmä on pitkälle kehitetty, käytössä testattu ja sähköautoilun maailmassa tunnustusta saanut ratkaisu. Siksi valinta oli meille helppo", markkinointipäällikkö Ásdís Gíslason ONPowerista kertoo.

ON Powerille toimitettava latausjärjestelmä käsittää asiakaskokemuksen, latausverkoston ja laskutuksen hallinnointiratkaisut.

"Olemme iloisia, että ON Power valitsi meidät kumppanikseen sähköautojen latausverkoston rakentamiseen Islantiin. Olemme jo pitkään olleet mukana edistämässä sähköautoilun yleistymistä Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa, rakentamalla näihin maihin yli 400 latauspisteen verkoston. Islanti on meille uusi markkina-alue, jolle voimme siirtää yli kymmenen vuoden aikana hankkimaamme kokemusta asiakaslähtöisten sähköautojen latauspalvelujen toteuttamisesta", Fortum Charge & Driven maajohtaja Rami Syväri toteaa.

Fortum Charge & Driven latausjärjestelmät soveltuvat monenlaisten latausverkostojen hallinnointiin. Samalle järjestelmäalustalle voidaan rakentaa erilaisia toiminnallisuuksia kuten asiakaspalvelu-, verkoston kunnossapito- ja laskutusratkaisuja. Alusta on myös joustava. Siihen voidaan helposti liittää uusia ratkaisuja tarpeen mukaan.

Fortum Charge & Drive on solminut yhteistyösopimuksen myös Euroopan-laajuisen Hubject-latausketjun kanssa. Tämä yhteistyö mahdollistaa latauspalvelujen kehittämisen ja Fortum Charge & Driven asiakkaille mahdollisuuden hyödyntää tulevaisuudessa Hubjectin laajaa latausverkostoa. Hubjectin asiakkaille se avaa mahdollisuuden käyttää Fortum Charge & Driven latauspisteitä matkoillaan
Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Fortum Oyj
Konserniviestintä



Lisätietoja:
Rami Syväri, Fortum Charge & Drive Suomen maajohtaja, puh. +358 40 709 5566







ON Power
ON Power on islantilainen energiayhtiö, joka tuottaa energiaa geotermisesti yli puolelle Islannin asukkaista. Yhtiö on maailman johtavia yrityksiä geotermisesti tuotetun energian hyödyntämisessä sähkön ja lämmön tuotannossa. Islannissa yli 70 % käytetystä energiasta tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä. Liikenteen sähköistys tukee erinomaisesti tätä strategiaa.

Fortum Charge & Drive
Charge & Drive -latausverkosto toimii Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Kevääseen 2015 mennessä pohjoismaisen latausverkoston odotetaan kasvavan lähes 400 latauspisteeseen. Fortum Charge & Drive on markkinoiden johtava latauspisteiden hallintajärjestelmän kehittäjä, jonka järjestelmä takaa sähköautoilijoille miellyttävän latauskokemuksen. Muun muassa Nissan, Renault, BMW, VW sekä McDonald’s ovat valinneet Fortumin Charge & Driven yhteistyökumppanikseen.

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan asiantuntijapalveluja. Yhtiön toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2014 Fortumin liikevaihto oli 4,75 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,35 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 8 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi