Jani Lösönen nimitetty Ekokemin uudeksi toimitusjohtajaksi

​FORTUM OYJ VERKKOTIEDOTE 5.9.2016

Fortum tiedotti 31.8.2016, että Ekokemin osto on saatu päätökseen. Ekokem integroidaan osaksi Fortum-konsernin City Solutions -divisioonaa omana liiketoimintayksikkönään elokuun lopusta alkaen.

Yrityskaupan seurauksena ja huomioiden alkava integraatioprosessi Karri Kaitue on päättänyt toimitusjohtajasopimuksen mukaisesti jättää Ekokemin toimitusjohtajan tehtävät syyskuun lopussa. Osapuolten kesken on sovittu, että Karri Kaitue on käytettävissä vuoden 2017 maaliskuun loppuun asti ja tukee Ekokemin integraatiota Fortum-konserniin. Ekokemin hallitus on nimittänyt yhtiön sisältä Jani Lösösen, tällä hetkellä Senior Vice President, Commercial, uudeksi toimitusjohtajaksi 1.10.2016 alkaen.

Lisätietoja:
Hanna Masala, SVP, strategy and communications, Ekokem, puh. 010 7551 110

Fortum
Fortumin visio on olla puhtaan energian edelläkävijä. Fortum toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä muita energiaratkaisuja. Tärkeimmät markkina-alueet ovat Pohjoismaat, Baltian maat, Venäjä, Puola ja Intia. Vuonna 2015 Fortumin palveluksessa oli noin 8 000 energia-alan asiantuntijaa ja liikevaihto oli 3,5 miljardia euroa. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.

Ekokem
Ekokem on yksi Pohjoismaiden johtavista kiertotalousyhtiöistä, joka tarjoaa ympäristönhuollon ja materiaalitehokkuuden palveluja. Ekokem operoi Pohjoismaiden johtavia vaarallisen jätteen käsittelylaitoksia ja tarjoaa erikoistunutta ympäristönhuollon osaamistaan asiakkailleen laajalla rintamalla. Yhtiön tarkoituksena on luoda arvoa parantamalla asiakkaittensa materiaali- ja energiatehokkuutta. Ekokem tarjoaa kierrätys-, hyötykäyttö- ja loppusijoitusratkaisuja sekä maaperänkunnostuksen ja ympäristörakentamisen palveluja. Ekokem on jo yli 35 vuoden ajan myötävaikuttanut luonnonvarojen säästämiseen ja kiertotalouden edistämiseen.