Fortum ja Mitsubishi yhteistyöhön sähköautoilun edistämiseksi

Fortum Oyj
Lehdistötiedote
30.6.2009

Fortum ja Mitsubishi yhteistyöhön sähköautoilun edistämiseksi

Fortum ja Mitsubishi aloittavat Suomessa ja Ruotsissa markkinointiyhteistyön,
jonka tavoitteena on edistää sähköautoilua ja vähentää näin liikenteen päästöjä.
Sähköautoteknologian etuihin voi tutustua tänä vuonna ympäri Suomea
järjestettävissä tilaisuuksissa, jossa esitellään täysin sähköllä toimivaa
Mitsubishi iMiEV-henkilöautoa.

Tieliikenteen sähköistäminen on yksi keino säästää energiaa, hillitä
ilmastonmuutosta ja kulkea kestävämmän energiatalouden tietä. Toistaiseksi
sähköautojen teollinen tuotanto on ollut melko pienimuotoista. Suomessa keväällä
2011 myyntiin tuleva Mitsubishi iMiEV onkin ensimmäinen massamarkkinoille
suunnattu, täysin sähköllä toimiva henkilöauto Euroopassa. Sen
hiilidioksidipäästöt ovat vähintään 72 % vähäisemmät kuin
polttomoottoriautoissa.

Yksi tärkeä tapa edesauttaa sähköautojen yleistymistä on osallistua aktiivisesti
erilaisiin tilaisuuksiin ja keskustella avoimesti liikenteen sähköistymisen
vaikutuksista sekä tuoda käytännön tietoa sähköautoista ja niiden lataamisesta.
Näin autonvalmistajat ja latausverkoston kehittäjät saavat arvokasta tietoa
ihmisiä askarruttavista kysymyksistä sähköautojen lataamiseen ja käyttöön
liittyen.

"Mitsubishi iMiEV -kenttätestiauto saapuu Suomeen ensi syksynä, jolloin
esittelemme sähköautoilun mahdollisuuksia yhdessä Fortumin kanssa suurimpien
kaupunkien jälleenmyyjien luona Helsingissä, Oulussa, Vaasassa, Kuopiossa,
Jyväskylässä, Tampereella, Turussa, Kouvolassa ja Porissa. Esimakua uudesta
sähköautosta saa myös Fortumin osastolla SuomiAreena-tapahtumassa Porissa
15-17.7.2009, jossa auto on esillä ensimmäistä kertaa", Mitsubishin
maahantuojan, Vemic Auton, PR-päällikkö Pekka Koski summaa.

Fortum kehittää parhaillaan latausverkostoa, jonka avulla edesautetaan
sähkökäyttöisten autojen laajaa käyttöönottoa, kun autonvalmistajat muutaman
vuoden kuluessa saavat ladattavat hybridit ja täyssähköautot kuluttajienkin
markkinoille.


Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Pekka Koski, PR-päällikkö, Vemic Auto, 0400 210 490
Pauliina Vuosio, johtaja, ulkoinen viestintä, Fortum, 050 453 2383


Mitsubishi iMiEV:
Noin 3,5 metrin pituinen Mitsubishi iMiEV kuuluu samaan kokoluokkaan kuin
4-paikkaiset pikkuautot. Se on täyssähköauto, jonka toimintasäde on
EU-mittausnormin mukaan 144 km. iMiEVin virranlähteenä toimivat litiumioniakut,
jotka voidaan ladata tavallisesta sähköpistorasiasta - täyteen lataus vie noin 7
tuntia. Auto on hiljainen, ja sen energiakustannukset ovat erittäin alhaiset.
Jos sähköauto ladataan uusiutuvilla energialähteillä tuotetulla sähköllä, ei
ajaminen aiheuta lainkaan hiilidioksidipäästöjä.