Fortum nostaa kaukolämmön hintaa

FORTUM NOSTAA KAUKOLÄMMÖN HINTAA

Kaukolämmön hinta nousee Tuusulan ja Järvenpään alueella keskimäärin 6 %
1.8.2008 alkaen. Hinnanmuutoksen syynä ovat polttoaineitten markkinahintojen ja
kaukolämpöverkon ylläpitokustannusten merkittävä nousu.

Järvenpään ja Tuusulan alueella tarvittava kaukolämpö tuotetaan pääasiassa
maakaasulla ja raskaalla polttoöljyllä, joiden markkinahinnat ovat nousseet
reippaasti. Samoin kaukolämpöverkon ylläpitokustannukset ovat kohonneet. Nämä
tekijät yhdessä näkyvät selvästi korkeampina energian tuotanto- ja
jakelukustannuksina.

Fortum tarkistaa hintojaan myös useilla muilla kaukolämmön jakelualueillaan
Suomessa. Muutokset vaihtelevat paikkakunnittain riippuen muun muassa käytetystä
polttoaineesta ja kaukolämpöverkon kehittämistarpeista. Korotusten suuruus on
keskimäärin 3-8 %.

"Kaukolämpö on lämmitysmuoto, jonka ympäristömyötäisyys, luotettavuus ja
huolettomuus asiakkaalle ovat vertaansa vailla. Myös sen hinta säilyy
kilpailukykyisenä muihin lämmitysmuotoihin nähden," kaukolämmön myynnistä
vastaava Jari Kuivanen Fortumista korostaa.

Asiakkaille kerrotaan muutoksista tarkemmin kirjeitse kesäkuussa. Elokuun alusta
voimaan tulevat hinnat löytyvät myös Fortumin internet-sivuilta kesäkuun loppuun
mennessä.

Fortum toimittaa kaukolämpöä noin 20 paikkakunnalla Suomessa. Suurimmat
kaukolämpöverkot sillä on Espoossa ja Joensuussa.


Fortum Heat
Viestintä

Lisätiedot:

Kristian Rehnström, kehityspäällikkö, Fortum Heat Suomi, 050 453 4271
Jari Kuivanen, johtaja, kaukolämmön myynti, Fortum Heat Suomi, 040 709 5690