Fortum on parantanut sähkönjakelun luotettavuutta Etelä-Pohjanmaalla

Fortum Sähkönsiirto Oy
Lehdistötiedote
28.1.2009

Fortum on parantanut sähkönjakelun luotettavuutta Etelä-Pohjanmaalla

Fortumin sähköverkkotoiminnan investoinnit kasvoivat viime vuonna noin
neljänneksellä edellisvuoteen verrattuna. Sähköverkon toimintavarmuutta on
Etelä-Pohjanmaalla parannettu muun muassa sijoittamalla johtoja teiden varsille
suojaan sääolosuhteiden aiheuttamilta häiriöiltä.

Suomessa Fortumin sähköntoimitusvarmuus on tällä hetkellä 99,98 % - suunniteltu
tai yllättävä sähkökatko koetaan keskimäärin kerran vuodessa. Fortumin
tavoitteena on rakentaa sähköverkostaan pohjoisen rankat sääolosuhteet kestävä,
ja yhtiö investoikin sähköverkkoihinsa viime vuonna Suomessa noin 78 miljoonaa
euroa. Verkkotoiminnan investoinnit kasvoivat noin 25 % vuodesta 2007. Verkon
luotettavuutta parannettiin lähinnä keskijänniteverkkoon kohdistuneilla
perusparannuksilla sekä kunnossapidolla.

”Fortumilla on Suomessa jakelu- ja alueverkkoa yhteensä 73 000 km. Sähkönjakelun
luotettavuutta on parannettu muun muassa siirtämällä johtoja pois metsästä,
rakentamalla uusia sähköasemia, raivaamalla johtokatuja ja vaihtamalla
ilmajohtoja maakaapeliksi. Lisäksi Fortum on lisännyt verkostoautomaatiota
asentamalla viime vuosien aikana sähköverkkoonsa yli 300 kauko-ohjattavaa
erotinlaitetta, joiden avulla vika saadaan häiriötilanteessa rajattua
mahdollisimman pienelle alueelle”, kertoo verkostopäällikkö Risto Laurila Fortum
Sähkönsiirto Oy:stä.

Rakentamisen painopiste oli vuonna 2008 kovan kasvun takia verkon
laajentamisessa, ja sen siirtokapasiteetin lisäämisessä. Sähköverkon
rakentaminen uusille asiakkaille ja kaupunkien uusille kaava-alueille oli
erityisesti Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa merkittävin investointikohde.
Kaiken kaikkiaan Fortumin sähköverkkoihin rakennettiin viime vuonna lähes 5 000
uutta asiakasliittymää.

Sähkönjakelun luotettavuutta on parannettu Jalasjärvellä ja Kauhajoella

Fortumilla on Etelä-Pohjanmaalla yhteensä noin 10 500 kilometriä sähköverkkoa.
Sähkönjakelun luotettavuutta on parannettu muun muassa Jalasjärven Ponsimaalla
siirtämällä keskijänniteverkkoa metsistä tienvarteen. Viime syksynä
valmistuneessa hankkeessa käytettiin uutta, ympäristöystävällistä kilovoltin
tekniikkaa, jossa 20 kilovoltin sähköverkkoa korvattiin yhden kilovoltin
verkolla. Näin ollen verkko ei vaadi leveän johtokadun raivaamista.

Kauhajoen Hyypän kylään rakennettiin päällystettyä keskijännitejohtoa uudelle
paikalle, molemmin puolin laaksoa kulkevien teiden varsille. Runkolinjan- ja
muuntamoiden sijainnit saatiin näin paremmin vastaamaan kulutuksen
painopistettä.

”Investointien ansiosta alueiden sähkövikojen määrä vähenee keskeytysajat
lyhenevät, sillä linjat ovat tienvarsilla paremmin suojassa sääolosuhteiden
aiheuttamilta häiriöiltä. Myös vianselvitys on nopeampaa, sillä johtoihin pääsee
nopeammin käsiksi”, alueen verkostopäällikkö Pekka Vierimaa summaa.

Sähköverkkojen tulevaisuuden haasteet

Riippuvuus sähköstä, sääolojen muutos ja alueellinen kehitys luovat tarpeita
sähköverkon käyttövarmuuden parantamiselle ja verkon teknisen tason
kohentamiselle tulevaisuudessa.

”Infrastruktuurin kehittyminen tulee jatkumaan erityisesti useissa
kasvukeskuksissa, ja tämä vaatii myös sähköverkon laajentamista ja uudistamista.
Tältä osin näemme yhteistyön eri sidosryhmien, erityisesti kuntien ja kaupunkien
kanssa, erittäin tärkeänä. Yhteistyön avulla pystymme rakentamaan sähköverkkoa,
joka sopii entistä paremmin muun infrastruktuurin keskelle. Lisäksi pystymme
paremmin ennakoimaan tulevaisuuden investointitarpeet ja huomioimaan ne jo tämän
päivän rakentamisprojekteissa”, sanoo Laurila.

Lisätietoja: Fortum Sähkönsiirto Oy, verkostopäällikkö Risto Laurila, p. 050 455
7754; verkostopäällikkö/Pohjanmaa, Pekka Vierimaa, p. 050 455 7147