Ennusteen mukaan kesän vedenkorkeuksien virkistyskäytön suositustasot saavutetaan jo ennen kesää Oulujoen vesistössä

Oulujoen vesistön kevään 2017 tulovirtaamaennuste on hieman keskimääräistä pienempi. Ennusteen mukaan kesän vedenkorkeuksien virkistyskäytön suositustasot saavutetaan jo hyvissä ajoin ennen kesää.

​Syksyn 2016 vesisateet jäivät vähäisiksi ja talven sademäärät ovat olleet suurimmillaankin pitkän ajan keskiarvon tuntumassa. Säännösteltyjen järvien vedenkorkeudet eivät nousseet aiempien vuosien tapaan voimakkaasti loppuvuodesta, joten mm. talvikauden juoksutus Oulujärvestä on ollut edellisvuosia pienempää. Oulujoen vesistön lumen vesiarvo ennakoi keskimääräistä tulovirtaamaa keväälle. Säännösteltyjen järvien vedenkorkeudet nousevat kuitenkin hyvissä ajoin kesän ympäristöllisille suositustasoille.


Syys- ja lokakuun sademäärät jäivät erittäin pieniksi, mm. lokakuussa 17 millimetriin. Marras- ja joulukuussa satoi noin 50 millimetriä, mikä vastaa ajankohdan keskimääräistä sademäärää. Tulovirtaamat vesistöön olivat vuoden loppuneljänneksellä vähäisiä ja jäivät alle keskimääräisen tason. Talvikauden tulovirtaamat ovat olleet keskimääräisellä tasolla ja lumisateet tavanomaisia. Oulujoen vesistön lumen vesiarvo 154 millimetriä vastaa ajankohdan pitkänajan keskiarvoa.


Suotuisat alkutalven pakkassäät ja onnistunut jäädytysajan juoksutus takasivat Oulujoen pääuomalle riittävän kattavan jääkannen, jolloin supon aiheuttamia jääpatoja ei juurikaan esiintynyt. Vesistöalueella juoksutukset ovat vaihdelleet sähkön kulutuksesta riippuen siten, että pakkaskausilla juoksutukset ovat olleet keskimääräistä suurempia ja lauhempina jaksoina pienempiä. Säännösteltyjen järvien vedenkorkeudet ovat jo laskeneet tai laskevat lähelle ajankohdan keskiarvoja ennen sulamiskauden alkua.

 
Sotkamon reitillä tämän hetken Kiimasjärven NN+ 136,56 m ja Nuasjärven NN+ 136,33 m vedenkorkeudet ovat jo laskeneet sulamisajankohdan keskimääräiselle tasolle, josta ne lähtevät nousuun tulovirtaamien kasvaessa huhtikuun loppupuolella.

 
Ontojärven vedenkorkeus on myös laskenut keskimääräistä nopeammin ja on nyt korkeudessa NN+ 155,80 m. Sulamiskauden alussa Ontojärven vedenkorkeus on keskimääräisessä tasossa ennusteen mukaan nykyistä vedenkorkeutta noin 30 senttimetriä alempana.
Hyrynsalmen reitillä Kiantajärven vedenkorkeus NN+ 196,92 m on kymmenen edellisen vuoden keskiarvoa korkeammalla ja Vuokkijärven vedenkorkeus NN+ 184,87 m on ajan-kohdan keskiarvoa hiukan alempana. Vedenkorkeudet laskevat vielä hieman ennen sulamiskauden alkua.

Oulujärven vedenkorkeus NN+ 121,73 m on nyt 8 senttimetriä korkeammalla kuin kymmenen edellisen vuoden keskiarvo. Oulujärven vedenkorkeuden arvioidaan laskevan vielä jon-kin verran ennen sulamiskautta.
 

Tulovirtaamaennuste

Oulujoen vesistön lumen vesiarvon viimeisin mittaustulos 16.3.2017 on 154 millimetriä, mikä on hieman ajankohdan keskimääräistä arvoa 150 millimetriä suurempi. Lumitilanteeseen ja kevätkauden keskimääräiseen sadantaan perustuva tulovirtaamaennuste vastaa hieman keskimääräistä pienempää kevättulvaa. Sulamiskauden ja kevään vesisateet vaikuttavat suuresti tulvan suuruuteen ja siihen, miten nopeasti säännösteltyjen järvien vedenkorkeuksien ympäristölliset suositustasot saavutetaan.
 
Oulujoen vesistön merkittävimmille säännöstellyille järville on määritetty säännöstelyrajoja tiukemmat pinnankorkeustavoitteet. Nämä ympäristölliset ja virkistyskäytön suositustasot eivät ole ehdottomia rajoja. Ne kuitenkin ohjaavat säännöstelyn suunnittelua siten, että kesän vedenkorkeudet pyritään saamaan ympäristön ja virkistyskäytön kannalta optimaalisille tasoille.

 

Takaisin