The River Clean-Up – paikallista yhteistyötä puhtaampien jokien puolesta

Edistämme kehitystä kohti puhtaampaa maailmaa.

Joet kuuluvat olennaisena osana Ruotsin luontoon, ja siksi on luonnollista, että jokien roskattomuus vaikuttaa merkittävästi luonnon ja ympäristön tilaan. Yhtenä esimerkkinä Fortumin konkreettisista teoista on Ruotsissa käynnistetty projekti jokien puhdistamiseksi:  Älvstädningen (The River Clean-Up). Viimeisten viiden vuoden aikana olemme tehneet yhteistyötä liikuntajärjestöjen ympäristöhankkeen Städa Sverige kanssa saaden lapset ja nuoret keräämään roskia vesivoimaloidemme läheisyydessä olevista joista. Sovittuina päivinä liikuntaseurat järjestävät talkoot, jolloin vietetään aikaa yhdessä ja kerätään joista ja niiden rannoilta pois roskat.

Projektin monet syyt.

Ruotsissa luontoon heitetään arviolta 9000 tonnia roskaa vuosittain, mikä osaltaan vaikuttaa ympäristön ja eläinten hyvinvointiin. Uskomme, että valistus edesauttaa roskaamisen vähentämistä. Projektiin osallistuvat näkevät miten ympäristön tilaan voi vaikuttaa konkreettisilla teoilla. Tutkimusten mukaan osallistuminen tämänkaltaisiin projekteihin nuorena vaikuttaa käytökseen myöhemminkin: kun on lapsena osallistunut roskien keräämiseen, ei myöhemmin roskaa myöskään itse. Asenne ratkaisee kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Me Fortumilla toivomme, että roskattomiin jokiin tähtäävän projektimme avulla olemme mukana kasvattamassa ympäristötietoisia aikuisia.

Me sitoutamme, me toimimme yhdessä, me opetamme.

Jokainen projektiin osallistuva urheiluseura palkitaan. Välillisesti Fortum siis tukee myös paikallista liikunnan harrastamista. Projektin myötä pääsemme myös kertomaan osallistujille vesivoimasta ja sen merkityksestä yhteiskunnalle, samoin kuin muista uusiutuvista energianlähteistä. Tämä on yksi tapa, jolla kutsumme ihmisiä mukaan matkallemme kohti puhtaampaa maailmaa. Olemme myös huomanneet, että toimintaamme arvostetaan: urheiluseurojen ohjaajat jakavat mielellään materiaaliamme ja hyödyntävät sitä ympäristövalistuksen osana.

Yllättäviä löytöjä ja inspiraatiota.

Noin 9200 lasta ja aikuista on osallistunut jokien siivoukseen kanssamme keräten yli 147 tonnia roskia. Roskat ovat muovia, tupakantumppeja, polkupyöriä, kirjoja, metallia, pulloja – lista on loputon. Erikoisimpia löytöjä ovat olleet kassakaapit, koneet ja jääkaapit sekä vuosia sitten lähetetty pulloposti. Luontoon hylätyt tavarat yllättävät joka kerta, mutta työ kannattaa: roskien määrä vähenee vuosi vuodelta.

Olemme ponnistelleet puhtaampien jokien puolesta Ruotsissa vuodesta 2013 lähtien. Meidän mielestämme tämä on yksi monista tavoista edistää muutosta kohti puhtaampaa maailmaa.  Tule mukaan muutokseen.

 

13.9.2017