Siirry pääsisältöön

Fortum solmi varhaisen vaiheen sopimukset kolmen ydinteknologiatoimittajan kanssa

25. kesäkuuta 2025 klo 9.00 UTC+3

Fortum julkisti maaliskuussa 2025 johtopäätökset laajasta ydinvoimaselvityksestään, joka koski uuden ydinvoiman kaupallisia, teknologisia ja yhteiskunnallisia edellytyksiä Suomessa ja Ruotsissa. Kaksivuotinen selvitys kattoi sekä pienet modulaariset reaktorit (SMR) että perinteiset suuret reaktorit. Selvityksen perusteella Fortum jatkaa nyt valmiuksiensa kehittämistä, jotta uusi ydinvoima voisi olla osa pitkän aikavälin ratkaisua vastauksena asiakkaiden kasvavaan sähkönkysyntään Pohjoismaissa.

Osana selvityksen johtopäätöksiä Fortum ilmoitti syventävänsä yhteistyötään kahden perinteisen reaktoriteknologian toimittajan, EDF:n ja Westinghouse-Hyundain, sekä yhden SMR-kehittäjän, GE-Hitachin, kanssa. Kesäkuun aikana Fortum ja valitut yritykset ovat virallistaneet yhteistyönsä allekirjoittamalla Early Works Agreements (EWA) -sopimukset. Nämä sopimukset kattavat varhaisen vaiheen hankesuunnittelun, laitospaikan ja -suunnitelman mukauttamisen sekä kohdennetut toimet lisensiointiin ja luvitukseen liittyen, mukaan lukien lisensiointia edeltävän vuoropuhelun jatkaminen pohjoismaisten ydinturvallisuusviranomaisten kanssa.

"Projektin toteutuksen näkökulmasta olennaista on varmistaa teknologian kypsyys, välttää maakohtaisia muutoksia laitossuunnitteluun ja todentaa toimittajan osaaminen jo ennen kuin investointia edes harkitaan. Näiden EWA-sopimusten mukainen työ auttaa meitä pienentämään projektiriskiä", sanoo Fortumin uudesta ydinvoimasta vastaava johtaja Laurent Leveugle.

Kuvassa vasemmalta: Olli Kymäläinen, Technical Director, Fortum, Laurent Leveugle, Fortum ja Marie-Agnès Berche, Business Development Director, EDF.

Kuvassa vasemmalta: Elias Gedeon, Senior Vice President of Westinghouse Energy Systems; Laurent Leveugle, Fortum ja Young Choi, Executive Vice President of Hyundai E&C New Energy Division.

Laurent Leveugle, Fortum ja Fredrik Vitabäck, Sales Executive, GE Vernova Hitachi Nuclear Energy.

Lisätietoja:

Laurent Leveugle

Laurent Leveugle

Uudesta ydinvoimasta vastaava johtaja

+358 40 542 2001laurent.leveugle@fortum.com

Jaa tämä:

  • - Ulkoinen linkki
  • - Ulkoinen linkki
  • - Ulkoinen linkki
  • - Ulkoinen linkki