Lehdistötiedote
Vedyntuotanto alkanut Fortumin Kallan koelaitoksella Loviisassa
18. joulukuuta 2025 klo 10.01 UTC+2

FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 18.12.2026
Fortum on aloittanut Kallan koelaitoksella elektrolyysilaitteiston ensimmäisen vaiheen käyttöönoton ja tuottanut ensimmäistä kertaa vetyä. Loviisassa sijaitsevan koelaitoksen odotetaan olevan täydessä toiminnassa keväällä 2026. Fortum on sitoutunut edistämään Pohjoismaiden sähköistymistä, ja Kallan koelaitos osallistuu omalta osaltaan tähän kehitykseen.
”Kallassa nyt tuotettu vety on ensimmäinen askel visiosta konkretiaan, ja merkittävä virstanpylväs Fortumille sekä tavoitteellemme selvittää vedyn mahdollisuuksia pohjoismaisen teollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Kartutamme tällä hetkellä teknistä ja kaupallista osaamista, jota tarvitaan uusiutuvan vedyn skaalaamiseen ja Pohjoismaiden hiilineutraaliuden edistämiseen”, sanoo Fortumin P2X-liiketoiminnasta vastaava Satu Sipola.
Fortum selvittää vedyntuotannon edellytyksiä vaiheittain. Kallassa pilotoidaan vedyntuotannon teknisiä valmiuksia ja kaupallista kannattavuutta, jotka toimivat oppeina mahdollisille teollisuuden asiakkaita palveleville suuremmille hankkeille.
Testissä kaksi elektrolyyseriteknologiaa
Kallassa vety tuotetaan elektrolyysilla, jossa vesi hajotetaan vedyksi ja hapeksi fossiilivapaalla sähköllä. Vety toimii energiankantajana, joka mahdollistaa energian varastoinnin ja siirtämisen ilman hiilidioksidipäästöjä. Tämä tekee siitä arvokkaan ratkaisun niillä aloilla, joissa suora sähköistäminen ei ole mahdollista. Koelaitoksella testataan kahta elektrolyyseriteknologiaa, jotka otetaan käyttöön vaiheittain:
- 1 MW:n alkalielektrolyyseri Stargate Hydrogenilta
- 0,75 MW:n PEM-elektrolyyseri Hystarilta
Molempien järjestelmien käyttö todellisissa käyttöolosuhteissa tuottaa arvokasta tietoa niiden tehokkuudesta, joustavuudesta, turvallisuudesta ja skaalautuvuudesta.
Vety toimitetaan teollisuusalan asiakkaalle
Kallan koelaitos toimii vuoteen 2028 saakka oppimis- ja kehityshankkeena, jonka kautta saamme kokemusta vetylaitosten hankesuunnittelusta ja toteutuksesta ennen sitoutumista mahdollisiin suuremman luokan kaupallisiin hankkeisiin. Kallasta saadut opit tulevat myös vaikuttamaan tulevien asiakasratkaisujen kehittämiseen.
Kallassa tuotettu vety toimitetaan P2X Solutions Oy:lle kesäkuussa allekirjoitetun myyntisopimuksen mukaisesti. Osaa vedystä hyödynnetään myös tutkimus- ja kehitystoiminnassa sekä Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksella.
Lisätietoja:
Fortum News Desk, newsdesk
Satu Sipola, VP, P2X & Project Execution, Satu.Sipola
Fortum
Fortum on pohjoismainen energiayhtiö. Tuotamme ja toimitamme asiakkaillemme ja pohjoismaiselle energiajärjestelmälle energiaa luotettavasti sekä autamme teollisuutta vähentämään hiilidioksidipäästöjään ja kasvamaan. Ydintoimintamme koostuu tehokkaasta ja ensiluokkaisesta vähähiilisestä sähköntuotannosta, asiakasliiketoiminnoista sekä kaukolämmöstä ja -kylmästä. Jo 99 prosenttia Fortumin sähköntuotannosta perustuu uusiutuviin energianlähteisiin ja ydinvoimaan, ja ominaispäästömme ovat Euroopan alhaisimpia. Kunnianhimoiset ja tieteeseen perustuvat, SBTi:n hyväksymät päästövähennystavoitteemme ohjaavat meitä, kun kuljemme kohti nettonollapäästöjä vuoteen 2040 mennessä. Tarjoamme noin 4 500 työntekijällemme turvallisen ja inspiroivan työympäristön. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. fortum.fi
Release
Näytä
Release
Näytä