Siirry pääsisältöön

Verkkouutinen

Fortum mukana perustamassa Aalto-yliopistoon uutta House of Energy Transition -osaamiskeskusta

8. kesäkuuta 2026 klo 8.05 UTC+3

FORTUM OYJ VERKKOUUTINEN 8.6.2026

Fortum, ABB, St1 ja Walter Ahlströmin säätiö tukevat Aalto-yliopistoa yhteensä 9 miljoonan euron lahjoituksella. Fortumin osuus lahjoituksesta on 1,5 miljoonaa euroa. Lahjoituksilla perustetaan uusia energia-alan professuureja ja rakennetaan House of Energy Transition -osaamiskeskus vauhdittamaan kestävää energiasiirtymää. Keskuksen tavoitteena on tunnistaa energiamurrokseen liittyviä pullonkauloja sekä yhdistää tutkijoita ja sidosryhmiä niiden ratkaisemiseksi.

”Fortumin rooli on edistää yhteiskuntamme ja asiakkaidemme sähköistymistä. Tähän tarjoamme luotettavaa pohjoismaista energiaamme ja pitkäjänteistä osaamistamme energia-alalta. Sähköistymistä kuitenkin hidastavat geopolitiikkaan, ilmastokysymyksiin ja kilpailukykyyn liittyvät haasteet. Samalla energiajärjestelmämme tasapaino ei ole enää itsestäänselvyys. Uusien ratkaisujen löytämiseksi tarvitsemme House of Energy Transitionin kaltaisten toimijoiden ja tutkijoiden tuomaa uutta tietoa ja näkemystä”, sanoo Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo.

Energiastrategian osaamista tarvitaan ratkaisemaan monia keskeisiä kysymyksiä, kuten tulevaisuuden sähkömarkkinoiden kehittämistä, energiajärjestelmän tasapainottamista sekä teollisuuden ja alueiden kilpailukyvyn vahvistamista sähköistyvässä maailmassa.

Laajaa osaamista energiamurrokseen

”Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio. Mikään yksittäinen keksintö ei riitä, vaan koko energiajärjestelmä pitää miettiä uusiksi”, sanoo House of Energy Transition -osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.

Uudet professuurit tuovat kriittistä osaamista erityisesti energiamurroksen keskeisiin kysymyksiin. Hallitun ja kestävän energiasiirtymän edistäminen tukee Suomen kilpailukykyä, kestävää kasvua ja uusien innovaatioiden syntyä.

”Olemme erittäin kiitollisia merkittävistä lahjoituksista energiamurroksen vauhdittamiseen. Haluamme edistää kestävää tulevaisuutta laajassa yhteistyössä ja kutsumme mukaan myös uusia toimijoita”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Aalto-yliopisto käynnistää uusien professorien rekrytoinnit ja House of Energy Transition -osaamiskeskuksen toiminnan kuluvan vuoden aikana.

Lisätietoja:
Fortum News Desk, newsdesk@fortum.com, +358 40 198 2843

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-​yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-​yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen - Ulkoinen linkki

Jaa tämä:

  • - Ulkoinen linkki
  • - Ulkoinen linkki
  • - Ulkoinen linkki
  • - Ulkoinen linkki