Porvoon aurinkovoimahankkeet
Fortumilla on Porvoon alueella kaksi aurinkovoiman kehitysprojektia alkuvaiheessa, Yliken ja Sannaisten alueella.
Hankealueiden maisema- ja ympäristövaikutukset tullaan arvioimaan tarkkaan - hankealueesta on tällä hetkellä vasta alustava suunnitelma, jonka kaava-aloite on Porvoon kaupungilla.
Asukkaita tullaan kuulemaan erikseen useaan otteeseen hankekehitysprojektin aikana.
Uusiutuva
Aurinkopaneelit tuottavat sähköä muuttamalla auringosta jatkuvasti virtaavaa energiaa sähköksi.
Hiilidioksiditon
Kun sähkö tuotetaan aurinkopaneeleilla, ilmaan ei vapaudu haitallisia päästöjä.
Alhaiset käyttökustannukset
Aurinkosähköprosessi, joka muuntaa auringonvalon energiaksi, ei vaadi polttoaineita eikä sillä ole muuttuvia kustannuksia.
Porvoon Bosgårdin ja Sannaisten aurinkovoimahankkeiden infotilaisuus 27.11.2024 klo 17.30-19.30
Lämpimästi tervetuloa kuulemaan Fortumin suunnitelmista aurinkovoiman rakentamisesta Porvoon alueelle.
Tilaisuudessa kerrotaan yleisesti aurinkovoimasta, hankkeen tämänhetkisestä tilanteesta ja selvityksistä sekä hankeprosessin vaiheista. Paikalla on sekä Fortumin hankekehittäjiä että AFRYn asiantuntija kertomassa alueiden luontoselvityksistä. Tilaisuudessa on varattu runsaasti aikaa myös keskustelulle ja kysymyksille. Kahvitarjoilu alkaa 17.30 ja tilaisuuden ohjelma klo 18.00.
Infotilaisuus järjestetään Hagaborgissa, osoitteessa Ylikentie 2, Porvoo
Alta löydät kunkin hankkeen tämänhetkiset arvioidut tehot, pinta-alan ja karttakuvan. Jokaisen hankkeen suunnitelmat ovat alkuvaiheessa ja tulevat tarkentumaan vaikutusarvioiden perusteella hankkeen edetessä. Olethan meihin yhteydessä, jos kysyttävää herää. Yhteystiedot ovat sivun alalaidassa.
Yliken aurinkovoimahanke
Hankealue sijaitsee Porvoon kaupungin itäosassa noin 7 kilometrin etäisyydellä kaupungin keskustasta. Hankealueen pinta-ala on noin 67 hehtaaria ja se koostuu pääasiassa peltomaasta. Fortum on vuokrannut aurinkovoimahanketta varten tarvittavat maa-alueet yksityisiltä paikallisilta maanomistajilta.
Alustavasti on arvioitu, että hankkeen liityntäteho olisi noin 50 MWac. Aurinkopaneelit voisivat tällöin tuottaa sähköä noin 52 gigawattituntia vuodessa. Hankesuunnitelmat tarkentuvat selvitysten ja vaikutusarvioiden perusteella hankkeen edetessä.
Sannaisten aurinkovoimahanke
Hankealue sijaitsee Porvoon kaupungin itäosassa noin 7 kilometrin etäisyydellä kaupungin keskustasta. Hankealueen pinta-ala on noin 35 hehtaaria ja se koostuu pääasiassa peltomaasta. Fortum on vuokrannut aurinkovoimahanketta varten tarvittavat maa-alueet yksityisiltä paikallisilta maanomistajilta.
Alustavasti on arvioitu, että hankkeen liityntäteho olisi noin 30 MWac. Aurinkopaneelit voisivat tällöin tuottaa sähköä noin 31 gigawattituntia vuodessa. Hankesuunnitelmat tarkentuvat selvitysten ja vaikutusarvioiden perusteella hankkeen edetessä.
Usein kysytyt kysymykset tuuli- ja aurinkovoimasta
Hankkeet tuovat kunnalle kiinteistöverotuloja sekä maanomistajille vuokratuloja ja ne työllistävät paikallisia yrityksiä erityisesti rakentamisen aikana. Rakennusvaiheessa hyödynnetään usein alueen maanrakennus-, kuljetus- ja majoituspalveluita. Myös hankealueen tieverkosto paranee. Laajemmin hanke vahvistaa alueen energiaomavaraisuutta ja tukee uusien teollisten investointien syntymistä uusiutuvan sähkön saatavuuden ansiosta.
Maanvuokrasopimuksessa maanomistaja ja hanketta kehittävä yritys sopivat maanvuokrauksen ehdoista. Sopimuksen nojalla yrityksellä on oikeus suunnitella hanketta maanomistajan maalle ja myös rakentaa se, mikäli hankkeelle saadaan tarvittavat luvat. Maanvuokrasopimus on voimassa koko hankkeen elinkaaren ajan, tyypillisesti 40-50 vuotta. Sopimus kattaa rakentamisalueen lisäksi tarvittavat kulkuyhteydet ja mahdolliset kaapelointi- tai sähkönsiirtoalueet. Maanomistaja säilyttää omistusoikeuden maahan ja voi jatkaa esimerkiksi metsätalouden harjoittamista tuulivoimahankealueella. Hankekehittäjä vastaa luvituksesta, rakentamisesta ja sopimuksen päätyttyä voimaloiden purkamisesta.
Paikalliset urakoitsijat voivat osallistua tarjouskilpailuihin rakentamisvaiheessa. Pyrimme aina ensisijaisesti löytämään kumppanit paikallisesti. Tuulivoimahankkeen rakennusaika on tyypillisesti noin kaksi vuotta, aurinkovoimahankkeen yhdestä kahteen vuotta. Rakentamisajan työllistävä vaikutus ulottuu myös paikallisiin lähipalveluihin, kuten ravintola- ja hotellitoimintaan.
Rakentamisen aikana tarvitaan laajasti paikallisia palveluita: maanrakennusta, kuljetuksia, betonitöitä, sähköasennuksia ja majoitusta sekä ruokapalveluita. Paikalliset yritykset voivat olla mukana myös käytön aikaisissa palveluissa, kuten tienhoidossa, talvikunnossapidossa tai vartioinnissa.
Tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden ympäristövaikutukset arvioidaan suunnittelun alkuvaiheessa ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä eli YVA:ssa sekä osana kaavoitusta. Arvioitavia vaikutuksia ovat mm. linnusto ja muut luontoarvot, melu, välke, maisemavaikutukset sekä vaikutukset liikenne ja elinkeino. Arviointi tehdään aina riippumattomien asiantuntijoiden toimesta ja sen tulokset julkaistaan avoimesti useassa vaiheessa lausuntokierrokselle.
Fortum on sitoutunut toimimaan tuuli- ja aurinkovoiman hankekehityksessä ekologisen lievennyshierarkian mukaisesti. Hyödynnämme monipuolisesti paikkatieto- ja ympäristöosaamista projektien alkuvaiheessa, jotta hankealue olisi mahdollisimman soveltuva uusiutuvan energian käyttöön. Hankkeen edetessä luvittamiseen, selvitetään luontoarvot vielä tarkemmin, muun muassa osana YVA-menettelyn kartoituksia, jotka kestävät tyypillisesti 1-2 vuotta. Pyrimme paikantamaan hankealueita, joiden luontoarvot eivät lähtökohtaisesti ole merkittäviä kuten mm. peltomaat aurinkovoimaa suunniteltaessa. Lisäksi välttämiskriteeriä noudattaen on tärkeää, että hankkeessa hyödynnetään mahdollisimman paljon jo olemassa olevaa infraa. Haittoja voidaan tuulivoimahankkeessa lieventää esimerkiksi voimaloiden sijoittelulla ja rakennusvaiheen ajoituksella.
Noudatamme voimaloiden elinkaaren päättyessä silloin voimassa olevaa lainsäädäntöä purkamisen suhteen. Yksittäisen tuulivoimalan elinkaari on noin 20-35 vuotta. Elinkaaren päättyessä voimalaitoksen torni ja muut metalliosat kierrätetään. Lapojen kierrätykseen on kehitteillä uusia menetelmiä. Tuuliturbiinin purkamisen jälkeen alue voidaan ennallistaa, tai kierrätettävä turbiini voidaan korvata mahdollisuuksien mukaan uudella. Aurinkopaneelit ovat pääosin kierrätettäviä. Aurinkopaneelit kuuluvat EU:n sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätysvaatimus direktiivin WEEE:n piiriin, joten niiden valmistajien on pakko järjestää kierrätys, jotta paneeleja voidaan myydä EU:ssa. Kierrätyksen kustantaminen ei ole maanomistajan vastuulla.
Sopimusten ja lupien mukaan hankkeen omistaja vastaa purkamisesta ja alueen maisemoinnista. Purkukustannusten varmistamiseen käytetään uudemmissa sopimuksissa erilaisia ennallistamis- ja vakuusjärjestelyjä, joiden toteutustavat vaihtelevat alueittain ja sopimuksittain.
Tuulivoimaloiden sijoittelu perustuu melu- ja välkemallinnuksiin, jotta häiriöt pysyvät kohtuullisina. Suomessa melumallinnusten raja-arvot on säädetty Ympäristöministeriön toimesta.
Aurinkovoimaloiden sijoittelussa tehdään mm. maisemamallinnuksia tultaessa lähemmäksi asuinkiinteistöjä. Etäisyydet asutukseen ovat aurinkohankkeissa tapauskohtaisia, joita säädetään luvitusprosessin aikana palautteen ja keskustelujen edetessä.
Yleisesti etäisyydet riippuvat kaavoituksesta, melu- ja välkemallinnuksesta sekä viranomaisten tai kunnan ohjeista. Yleisesti tuulivoimalat sijoitetaan vähintään 1-2km päähän asutuksesta, jotta melu ja välke pysyvät alle ohjearvojen. Aurinkovoimaloille ei ole vastaavia minimietäisyyksiä, mutta näkö- ja heijastusvaikutukset huomioidaan suunnittelussa.
Tuulivoimapuisto ei ole suljettu alue, mutta rakennusten ja voimaloiden välittömässä läheisyydessä liikkumista kannattaa välttää turvallisuussyistä, etenkin talviaikaan jäänheittoriskin vuoksi. Aurinkovoimala-alueet ovat tyypillisesti aidattuja, lukuun ottamatta mahdollisia käytäviä riistaa tai huoltoa varten. Aitaus tehdään yleensä vain laitteiston suojaamiseksi ja turvallisuuden varmistamiseksi, mutta ympäröivillä alueilla liikkuminen ja muu maankäyttö on sallittua.
Aurinkovoimaa voi yhdistää esimerkiksi lampaiden laidunnukseen ja pölyttäjäystävällisiin niittyihin. Paneelirakenteiden väliin jää tilaa kasvillisuudelle ja aluetta voidaan hyödyntää paikallisen biodiversiteetin vahvistamiseen. Huomioitavaa on ainoastaan, että muu käyttö ei vaaranna sähköasennuksia tai estä huoltoliikennettä. Fortumin aurinkovoimahankkeissa ei tällä hetkellä ole suunnitteilla yhdistää aktiivista maanviljelyä ja aurinkovoimalaa.
Jokaisella hankkeella on oma projektipäällikkö, jonka yhteystiedot löytyvät hankekohtaisilta www-sivuilta. Pidämme projektin aikana säännöllisesti yhteyttä maanomistajiin ja kuntaan ja hankkeen aikana järjestetään erilaisia sidosryhmätilaisuuksia. Lähiasukkaita pyritään kontaktoimaan myös henkilökohtaisesti. Lisätietoja hankkeen aikataulusta voi aina kysyä Fortumin hankekehittäjältä, olethan yhteydessä, jos jokin asia mietityttää.
Jokaisella hankkeella on oma aikataulu ja päätöspolku, jotka yleensä esitetään kunnan kaavoitussivulla sekä hankekehittäjän verkkosivuilla. Aikataulut tarkentuvat YVA-menettelyn ja kaavoituksen edetessä. Paras tapa pysyä ajan tasalla on seurata kunnan kuulutuksia, hankkeen verkkosivuja sekä sidosryhmätiedotteita.
