Lakkasuon tuulivoimahanke
Fortum kehittää tuulivoimahanketta Simon kuntaan. Lakkasuon hankealue sijaitsee Simon ja Iin kuntien rajalla noin 6,5 km Simon keskustasta koilliseen. Tällä hetkellä alue on pääosin metsätalouskäytössä. Tuulivoimatuotantoon tyypillisesti käytetään vain noin 1-2 % alueesta, joten alue säilyisi liki kokonaan nykyisessä käytössä.

Lakkasuon tuulivoimahanke maanvuokrasopimuksineen siirtyi yrityskaupan yhteydessä Fortumille helmikuussa 2025, hanketta kehitettiin aikaisemmin Enersensellä. Lakkasuon tuulivoimahanketta varten alueita on vuokrattu pääosin yksityisiltä paikallisilta maanomistajilta. Kokonaisuudessaan noin 1 860 hehtaarin kokoiselle hankealueelle suunnitellaan alustavasti enintään 14 modernia tuulivoimalaa, jotka olisivat yksikköteholtaan 7-10 MW. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeuden arvioidaan olevan enintään 300 metriä.
Tuulivoimalat on suunniteltu liitettäväksi kantaverkkoon Fingridin Simojoen sähköasemalla, noin 8-10 kilometrin pituisen sähkönsiirtoyhteyden kautta. Sähkönsiirto sähköasemalle on suunniteltu toteutettavan uudella 110 kV ilmajohdolla tai maakaapelilla.

Ajankohtaista hankeessa
Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma oli nähtävillä toukokuussa 2024 ja ELY-keskuksen lausunto siitä on saatu kesäkuussa 2024. YVA-ohjelmassa esitetään miten hankkeen vaikutuksia tullaan arvioimaan.
YVA-ohjelman asiakirjat ovat saatavissa täältä Lakkasuon tuulivoimahanke, Simo Lakkasuon tuulivoimahanke, Simo - Ulkoinen linkki
Kaavoitusaloite Lakkasuon tuulivoimahankkeen osayleiskaavoituksesta on hyväksytty Simon kunnanhallituksessa 27.6.2022. Hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on esitelty yhdessä YVA-ohjelman kanssa toukokuussa 2024.
Hankealueella on tehty luonto- ja arkeologisia selvityksiä vuoden 2024 aikana. Parhaillaan Lakkasuon tuulivoimahankkeessa valmistellaan YVA-selostusta ja kaavaluonnosta sekä tarkennetaan suunnitelmia selvitysten perusteella. YVA-selostus ja kaavaluonnos tuodaan nähtäville kesän 2025 aikana.
