Siirry pääsisältöön

Niittunevan tuulivoimahanke

Fortum suunnittelee Niittunevan tuulivoimahanketta Peräseinäjoen alueelle.  Hankealue sijaitsee noin 40 km Seinäjoen keskustasta ja sijoittuu Kurikan kaupungin rajalle sekä Kihniön kunnan ja Virtain kaupungin rajojen läheisyyteen. Hankealue on pääasiallisesti yksityisomisteisessa maa- ja metsätalouskäytössä.

Hankesuunnitelmien mukaan Niittunevan alueelle suunnitellaan sijoitettavaksi 12 tuulivoimalaa, jotka olisivat yksikköteholtaan 7-10 MW ja enintään 300 metriä korkeita.

Niittunevan tuulivoimapuiston liittämiseksi valtakunnan sähköverkkoon selvitetään useita eri vaihtoehtoja. Tarkastelussa olevat sähkönsiirtoreitit kulkevat hankealueen itäpuolelta etelään. Suunnittelussa pyritään hyödyntämään yhteisjohtoratkaisua, joka mahdollistaisi osittain saman siirtoreitin käyttämisen Parkanon sähköasemalle yhdessä muiden alueella toimivien uusiutuvan energian hankkeiden kanssa. Parkanon sähköasema tullaan sijoittamaan Fingridin suunnitteilla olevan Kristiinankaupunki–Nokia 400/110 kV -sähkölinjan varrelle.

Ajankohtaista hankkeessa

Niittunevan tuulivoimahanke maanvuokrasopimuksineen siirtyi yrityskaupan yhteydessä Fortumille marraskuussa 2025, hanketta kehitettiin aikaisemmin ABO Energyllä.

Vuonna 2025 on tarkoitus asettaa hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA) nähtäville. Tämän jälkeen laaditaan ympäristövaikutusten arviointiselostus, kaavaluonnos ja kaavaehdotus. 

Hankkeen kehitysvaiheet

Hankkeen esiselvitykset ja maanvuokrauksen aloitus käynnistettiin vuonna 2023. Kunta hyväksyi hankkeen kaavoitusaloitteen vuonna 2024, mikä mahdollisti varsinaisen suunnittelutyön etenemisen.

Janne Ristolainen

Hankekehityspäällikkö

janne.ristolainen@fortum.com

Ajankohtaista tuulivoimasta