Sivakkalehdon tuulivoimahanke
Fortum suunnittelee Sivakkalehdon tuulivoimahanketta Kajaanin kaupungin ja Sotkamon kunnan eteläosiin. Hankealue sijaitsee noin 23 kilometrin päässä Kajaanin keskustasta kaakkoon, noin 25 kilometrin päässä Sotkamon keskustasta lounaaseen ja noin 35 kilometriä Sonkajärven keskustataajamasta koilliseen.

Sivakkalehdon alueelle suunniteltujen tuulivoimaloiden määrä tarkentuu hankesuunnitelmien edetessä. Tuulivoimalat olisivat yksikköteholtaan 6-10 MW ja kokonaiskorkeudeltaan enintään 200 metriä.
Hankkeen sähkönsiirto on tarkoitus toteuttaa tuulivoima-alueen sisällä tielinjoja pitkin kulkevilla maakaapeleilla sekä noin 10–13 kilometrin pituisella 400 kV voimajohdolla. Alueen ulkopuolella tarkastellaan noin 15–16 kilometrin uutta 400 kV voimajohtoa Kivikankaan tuulivoimapuiston liittymispisteeseen. Tästä eteenpäin sähkönsiirto voisi jatkua Kivikankaan ja Sivakkalehdon tuulivoimapuistojen yhteisellä johdolla Fingridin suunnitteilla olevalle Höyttikankaan sähköasemalle.
Ajankohtaista hankkeessa
Sivakkalehdon tuulivoimahanke maanvuokrasopimuksineen siirtyi yrityskaupan yhteydessä Fortumille marraskuussa 2025, hanketta kehitettiin aikaisemmin ABO Energyllä.
Tällä hetkellä Sivakkalehdon tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely on käynnissä.
Hankkeen kehitysvaiheet
Sivakkalehdon tuulivoimahanke käynnistyi vuonna 2019 esiselvityksillä ja maanvuokrasopimusten solmimisella. Kaavoitusaloitteet tehtiin Kajaaniin ja Sotkamoon vuonna 2021. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä ympäristövaikutusten arviointisuunnitelma olivat nähtävillä vuonna 2022. Vuosien 2021-2024 aikana tehtiin luontoselvityksiä hankkeeseen liittyen.
