Siirry pääsisältöön

Vuorimäen tuulivoimahanke

Fortum suunnittelee Vuorimäen tuulivoimahanketta Iisalmen kaupungin alueelle. Hankealue sijaitsee lähellä Pielaveden rajaa, noin 15 kilometrin päässä kuntakeskuksesta. Hankealue on pääsääntöisesti talousmetsää ja pinta-alaltaan noin 2000 hehtaaria. 

Vuorimäen alueelle suunnitellaan sijoitettavaksi 16 tuulivoimalaa, jotka olisivat yksikköteholtaan 6-10 MW ja enintään 300 metriä korkeita.

Hankkeen on tarkoitus liittyä Savon Voima Verkon Iisalmi–Kiuruvesi 110 kV voimajohtoon, ja liittymisjohdon pituus on noin 18 kilometriä. Sähkönsiirtoreitin yleissuunnittelu on valmistunut alkuvuodesta 2025.

Ajankohtaista hankkeessa

Vuorimäen tuulivoimahanke maanvuokrasopimuksineen siirtyi yrityskaupan yhteydessä Fortumille marraskuussa 2025, hanketta kehitettiin aikaisemmin ABO Energyllä.

Iisalmen kaupungin valtuusto hyväksyi Vuorimäen osayleiskaavan maaliskuussa 2025. 

Hankkeen kehitysvaiheet

Vuorimäen tuulivoimahanke käynnistyi vuonna 2020 maanvuokrasopimusten solmimisella. Hankkeen kaavoitus käynnistyi vuonna 2021 kun Iisalmen kaupungin hallitus hyväksyi kaavoitusaloitteen. Vuosina 2021–2022 laadittiin osayleiskaava ja ympäristövaikutusten arviointisuunnitelma (YVA). Vuosina 2022-2023 tehtiin luontoselvitykset, asukaskysely ja melu- ja välkemallinnukset. Talvella 2024 kaavaluonnos ja YVA-selostus asetettiin nähtäville. Kaavaehdotus valmistui syksyllä 2024.

 

Akseli Lahdensuo

Hankekehityspäällikkö

+358408667507akseli.lahdensuo@fortum.com

Ajankohtaista tuulivoimasta