Siirry pääsisältöön

Naapurina ydinvoimala, toukokuu 2021

Fortumin Loviisan voimalaitoksen Naapurina ydinvoimala -lehti on kaksi-kolme kertaa vuodessa julkaistava paikallislehtiliite, jossa kerrotaan voimalaitoksen ajankohtaisista asioista. Lehti toteutetaan suomeksi ja ruotsiksi. Tämä on painetun lehden verkkoversio.

Energia-ala on vakaa työllistäjä

Koronaepidemian vaikutus energia-alan työllisyyteen on ollut odotettua pienempi. Fortumiin ja Loviisan voimalaitokselle on palkattu kesäharjoittelijoita samaan tahtiin kuin aiempinakin vuosina.

Kesän vuosihuollot koronapandemian oloissa

Loviisan voimalaitoksen vuosihuollot toteutuvat tänäkin kesänä koronapandemian oloissa. Tärkeimpänä tehtävänä on turvata oman henkilöstön ja urakoitsijoiden työntekijöiden terveys ja turvallisuus sekä toiminnan jatkuvuus.

Pääkirjoitus

Ilmastohaaste pysyy agendalla

Saavuttaaksemme ilmastotavoitteet tarvitsemme hiilidioksidipäästöttömän tuotannon lisäksi enenevässä määrin puhdasta vetyä, energiavarastoja ja muita joustavia ratkaisuja.

YVA-menettely: Kysymyksiä ja vastauksia

Meidän ympäristömme 2020 -raportti

Voimalaitoksen toiminnan jatkuminen piristäisi aluetaloutta