Siirry pääsisältöön

Markkina-asema

Fortum on Pohjoismaiden kolmanneksi suurin sähköntuottaja, ja yhtiön sähköntuotannon ominaispäästöt ovat Euroopan alhaisimpia. Vuonna 2025 noin 83 % konsernin vertailukelpoisesta käyttökatteesta tuli pohjoismaisesta sähköntuotannosta, joka perustuu pääosin joustavaan vesivoimaan ja vakaaseen ydinvoimaan, joita maatuulivoimaan perustuva sähköntuotanto täydentää. Fortumin koko tukkusähköntuotanto vuonna 2025 oli 42,3 TWh.

Fortum on myös suurin sähkön vähittäismyyjä Pohjoismaissa, missä sillä on 2,0 miljoonaa asiakasta, mikä vastaa 12 %:n markkinaosuutta. Lisäksi Fortumilla on kaukolämpö- ja kaukokylmäliiketoimintaa Suomessa ja Puolassa. Vuonna 2025 Fortum tuotti 3,2 TWh lämpöä, pääosin energiatehokkaissa lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksissa (CHP). Fortumilla
on myös sähkön ja kaasun vähittäismyyntiä Puolassa.

Pohjoismainen sähköntuotanto, 442 TWh, yli 350 yhtiötä

Tämän sisällön näyttäminen edellyttää toiminnallisia evästeitä.

Pohjoismainen sähkön vähittäismyynti, 17 miljoonaa asiakasta, ~350 yhtiötä

Tämän sisällön näyttäminen edellyttää toiminnallisia evästeitä.

Suurten eurooppalaisten sähköyhtiöiden CO2-ominaispäästöt, gCO2/kWh sähköä

Tämän sisällön näyttäminen edellyttää toiminnallisia evästeitä.

Suurimmat sähköntuottajat Euroopassa, TWh

Tämän sisällön näyttäminen edellyttää toiminnallisia evästeitä.