
Tuemme YK:n kestävän kehityksen tavoitteita
Fortum tukee YK:n kestävän kehityksen tavoitteita (SDG:t). YK:n vuonna 2015 hyväksymät kestävän kehityksen tavoitteet määrittelevät kansainväliset kestävän kehityksen painopistealueet ja tavoitteet, jotka on saavutettava vuoteen 2030 mennessä. Me Fortumilla haluamme osaltamme edistää tavoitteiden saavuttamista omassa arvoketjussamme. Otamme vastuun tavoitteisiin liittyvistä haitallisista vaikutuksistamme ja pyrimme ehkäisemään niitä, samalla kun tunnistamme niihin liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia.

Toimintamme
5 Sukupuolten tasa-arvo
Fortum edistää monimuotoista ja osallistavaa työyhteisöä sekä työntekijöidensä yhdenvertaisia mahdollisuuksia kehittymiseen ja uralla etenemiseen.

Toimintamme
6 Puhdas vesi ja sanitaatio
Fortum on sitoutunut vähentämään oman toimintansa vaikutuksia vesi- ja maaekosysteemeihin biodiversiteettitavoitteidensa ja siirtymäsuunnitelmansa kautta.

Toimintamme
7 Edullista ja puhdasta energiaa
Fortum tarjoaa asiakkailleen luotettavia energiaratkaisuja, parantaa sähkön- ja lämmöntuotantonsa energiatehokkuutta sekä investoi vähähiiliseen sähköntuotantoon.

Toimintamme
8 Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua
Fortum edistää hyviä työoloja ja turvallisuutta omille työntekijöilleen ja urakoitsijoiden henkilöstölle sekä edellyttää toimittajilta ihmisoikeuksien, työelämän oikeuksien ja korruption vastaisten periaatteiden noudattamista. Fortum tuottaa taloudellista lisäarvoa sijoittajilleen, toimittajilleen ja julkiselle sektorille.

Toimintamme
9 Kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuureja
Fortum edistää vähähiiliseen energiaan, joustavuuteen ja teollisuuden hiilestä irtautumiseen liittyviä innovaatioita. Fortum investoi startup-yrityksiin ja tekee yhteistyötä asiakkaiden, kumppaneiden ja tutkimuslaitosten kanssa uusien ratkaisujen kehittämiseksi ja skaalaamiseksi.

Toimintamme
11 Kestävät kaupungit ja yhteisöt
Fortum vaikuttaa kaupunkien ilmanlaatuun polttoainevalinnoilla, savukaasujen puhdistusteknologioilla ja muilla päästöjenhallintatoimilla. Fortum kehittää myös joustavia kaukolämmitys- ja kaukojäähdytysratkaisuja ja tukee Espoo Clean Heat -ohjelman kautta Espoon kaupungin hiilineutraaliustavoitetta.

Toimintamme
12 Vastuullista kuluttamista
Fortum edistää resurssitehokkuutta ja huomioi kiertotalouden periaatteet tuotteissaan, projekteissaan ja hankinnoissaan. Fortum vastaa ydinvoimatoimintansa radioaktiivisen jätteen turvallisesta hallinnasta ja loppusijoituksesta.

Toimintamme
13 Ilmastotekoja
Fortum tukee kunnianhimoista, markkinaehtoista ilmastopolitiikkaa, joka on linjassa Pariisin sopimuksen tavoitteiden kanssa. SBTi:n validoimat lyhyen ja pitkän aikavälin ilmastotavoitteet ovat Fortumin strategian ytimessä ja olennainen osa sen toteutusta. Fortum tuottaa luotettavaa, vähähiilistä energiaa sekä tukee asiakkaidensa hiilestä irtautumista ja yhteiskuntien yhteisten ilmastotavoitteiden saavuttamista.

Toimintamme
15 Maanpäällinen elämä
Fortum on sitoutunut vähentämään oman toimintansa vaikutuksia vesi- ja maaekosysteemeihin biodiversiteettitavoitteidensa ja siirtymäsuunnitelmansa kautta.

Toimintamme
17 Yhteistyö ja kumppanuus
Fortum tekee toimintamaissaan yhteistyötä kansalaisjärjestöjen, kaupunkien, kuntien ja yliopistojen kanssa.